Olen lukenut Douglasilta aiemmin kirjat Salaisuus talossa nro 9 ja Väärä sisar. Ensimmäinen oli parempi. Oudoissa naapureissa seikkailee samankaltainen oman elämänsä salapoliisi kuin Salaisuus talossa nro 9:ssäkin.
Eronnut Lena asustelee poikansa Rufuksen kanssa kahdestaan omakotitalossa, kun heidän naapuriinsa muuttaa pariskunta, jossa on jotain outoa. Lena kuulee sattumoisin naapureiden juttelevan keskenään ja päättelee oitis muutamasta sanasta, että naapureissa on jotain hämärää. Itse sanoisin oudoksi naapuriksi sellaista, joka menee entisen naapurin antamalla avaimella sisään uusien naapureiden taloon urkkimaan keskellä yötä, kun nämä eivät ole kotona. Tässä kohtaa mielenkiintoni lopahti, koska kukaan ei oikeasti tee niin.
Tämänkaltaisia trillereitä julkaistaan nyt jatkuvalla syötöllä. Tavalliset ihmiset epäilevät tuttaviaan ja urkkivat näiden elämästä. Lopuksi juuri ne tavalliset ihmiset ovatkin niitä outoja. Tai sitten eivät. Juonen kehittely ei oikein jaksanut kantaa tässä kirjassa. Annetut vihjeet johtivat suoraan sylttytehtaalle, tapahtumien kulku oli suurinpiirtein pääteltävissä, eikä jännitys pysynyt yllä. Kirjassa oli kyllä elementtejä, joilla jännitystä olisi voinut kasvattaa, mutta niistä ei saatu kaikkea irti.Suomentanut Heli Naski


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti