Hydra on Kide-sarjan toinen osa. Ensimmäisesta osasta nimeltä Alec pidin kovasti. Kide-sarja on aivan erilainen kuin Tuomisen aiemmat kirjat.
Hydra poikkeaa aiemmista Tuomisen jännityskirjoista siinä, että siinä ei ole keskeisiä suomalaisia poliisihahmoja lainkaan. Se kertoo huumekartellien levittäytymisestä ympäri maailman ja siitä, miten tavallinenkin ihminen voi joutua sotketuksi huumekauppiaiden touhuihin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kolumbiaan, Pariisiin ja Helsinkiin.
Kolumbiassa viimeisillään raskaana oleva yksinhuoltaja Estelle tarvitsee rahaa saadakseen sairaan tyttärensä sairaalaan. Hän hakeutuu töihin huumeiden valmistajien tehtaalle viidakkoon ja päätyy lopulta Pariisiin.
Helsingissä pankinjohtaja Juhani Roine on koukussa uhkapeleihin. Kun käteinen loppuu ja vaimon ja pojankin tilit on tyhjennetty, tarttuu Juhani ranskalaisen Marcin lainatarjoukseen. Juhani vaikuttaa ylipäätään naiivilta pässinpäältä. Pystyäkseen maksamaan velkansa joutuu Juhani kuriirihommiin ja päätyy Pariisiin. Samaan aikaan Juhanin 15-vuotiasta poikaa Miroa kiusataan koulussa rankasti. Kukaan ei ehdi auttaa Miroa.
Pariisissa lähiöiden tornitalot täyttyvät pienituloisista maahanmuuttajista ja huumekauppiaista. Afrikan ja Etelä-Amerikan maista tulevat huumeliigat tappelevat reviiristä keskenään ja viattomia kuolee. Louis on 15-vuotias lahjakas jalkapallonpelaaja ja kirjoittaja, jonka tulevaisuus alkaa näyttää rahakkaalta kirjailijataitojen ansiosta. Hänellä on mahdollisuus päästä pois lähiöstä. Louis'n kaverit luisuvat kuitenkin vahvasti laillisuuden rajan väärälle puolelle.
Naispoliisi Colette kulkee mukana koko kirjan ajan. Hänen kauttaan voidaan havaita, miten Pariisissa poliisi on voimaton huumekauppiaiden sotien keskellä. Poliiseja kuolee ja haavoittuu ammuskeluissa.
Kirjan ällistyttävä supersankari on viisikymppinen, harmaatukkainen Alepan kassa, Liina Aho. Liina on ainoa kirjan henkilöistä, joka oli mukana sarjan edellisessä osassakin.
Hydrassa ei ole mitään kaunista tai hyvää. Kaikki on karua, rumaa, väkivaltaista, pelon täyttämää. Kirja on aivan uskomaton taidonosoitus Arttu Tuomiselta. Joitakin tapahtumia käydään läpi kahdesti, eri ihmisen näkökulmista. Menee kuitenkin kotva, ennen kuin huomaa tapahtuneen eletyn ennenkin, koska Tuominen osaa ottaa kulloisenkin henkilön näkökulman niin omakseen, että yhtäläisyydet ovat vähäiset.
Hydra ei ole millään tavalla suoraviivainen tai helppo. Se haastaa lukijansa pysymään mukana. Tuominen kertoo Louis'n kehittyneen kirjoittajana: lauseet lyhenevät, mutta niissä on enemmän sisältöä ja rytmiä. Näen saman Tuomisen tekstissä.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti