Pertti Laine: Pisto sydämeen

Mielenkiintoinen juonikuvio, jossa olisi ainesta amerikkalaisen myöhäisilllan rikostutkijasarjankin juoneksi. Loppu jää vähän latteaksi, mutta ei noin ohuelta kirjalta muuta voi odottaakaan.

Kirjassa esiintyy rikoskomisario Simppa, iso ja musta mies. Simppa saa epäuskottavan vähän rasistisia kommentteja osakseen. Kirjan poliisit halailevat aktiivisesti ihmisiä, niin nais- kuin miespoliisitkin. Sekin on vähän teennäisen tuntuista. Mahtaako tapahtua todellisuudessa. En ole pahemmin ollut poliisin kanssa tekemisissä, joten vaikea sanoa.

Ihan luettava kirja, ja jatkoakin pitäisi olla luvassa.

Thomas Erikson: Pelonkylväjät

Olipas sympaattinen kirja. Olen väistellyt sen lukemista, kunnes eräpäivä uhkaavasti lähestyi eikä uusimisoikeutta enää ole. Ihan turhaan olen vetkutellut, kirja on hyvä.

Keskeisenä henkilönä on käyttäytymisen tutkija ja konsultti Alex King, joka ajautuu auttamaan poliisia murhien selvittelyssä. Poliiseista eniten esiintyvät rikoskomisario Gabriel Hellmark ja rikostutkija Nina Mander. Kirjassa esitellään kiinnostavalla tavalla henkilöiden yksityiselämää. Rikosten polku on niin monisyinen, että sen selvittelyyn kuluu aikaa. Siksi kirja lieneekin niin paksu.

Tämän kirjan kirjoittajaa Thomas Eriksonia kiehtoo ihmisten käyttäytyminen. Hän on kirjoittanut myös suositun Idiootit ympärilläni -kirjan.

Kate Eberlen: Miss you

Vaihteeksi romanttista höttöä mustanpuhuvien murhien väliin. Tess ja Gus tapaavat muutaman kerran elämänsä aikana ohimennen. Kirjassa kerrotaan kummankin elämästä vuorotellen kulloisenkin kertojan toimiessa minäkertojana. Alkuun kirja tuntuu kummalliselta, kun molemmat kertovat elämästään eikä oikein mitään tapahdu. Molempien elämää on kuitenkin kiinnostavaa seurata, ja lukija pysyy virkeänä huomatessaan satunnaiset elämäntarinoiden leikkaamiset.

Kummankaan elämä ei mene nuoruudessa suunniteltua polkua pitkin, eikä kumpikaan onnistu toteuttamaan haaveitaan. Olisinkin toivonut kirjan lopulta enemmän positiivista virettä.

Mitään yllätyksiä kirja ei tarjoa, mutta olihan sitä kiva lukea.

Christoffer Carlsson: Tapaus Vincent Franke

Kirjan kansikuva on luotaantyöntävä. Kirja kertoo narkomaani Vincent Frankesta, joka napsii morfiinitabletteja kuin pastilleja. Koska hän on tehnyt niin vuosia, on sietokyky kasvanut ja Vincent pystyy pilvessä olemisestaan huolimatta pelastamaan kauniin naisen ihmiskaupan kynsistä. Tai ainakin yrittää.

Olin aikeissa palauttaa kirjan kirjastoon lukematta sitä, koska se oli luettava nyt, koska uusimiskynnys oli ylitetty. Tartuin kuitenkin kirjaan ja vilkaisin paria ensimmäistä sivua ja niin Vincentin tarina vei mennessään. Vincent ei kirjassa ole varsinaisesti mikään tapaus, vaan elävä ihminen, jonka tarinaa seurataan yhden ajanjakson verran.

Tapahtumat kerrotaan Vincentin näkökulmasta, joka narkkarin näkökulmaksi on ajoittain yllättävän selväjärkinen. Välillä Vincent palaa menneisyyteen ja muistelee palasia sieltä täältä. Ne eivät varsinaisesti selitä mitään, eikä Vincent yritä puolustella pieleen mennyttä elämäänsä.

Kirja on ihan mukavaa luettavaa, vähän erilainen. Loppu yllätti.

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

Nopeasti luettu kertomus miehestä, jonka vaimo kuolee syöpään ja jättää miehen selviämään pienen tyttären kanssa kaksin.

Hyvin kirjoitettu tarina. Miehen kuvitelmissa oikean elämän tilanteet muuttuvat vertauskuviksi. Niitä oli mielenkiintoista seurata. Kirjassa oli myös huumoria sopivasti.

Jäin miettimään kirjan funktiota. Tällainen romaani elämän vastoinkäymisistä tuntuu turhalta, kun nykyään ilmestyy niin paljon tosielämän kertomuksia vastaavista tilanteista. Syöpään tai muuhun hivuttavaan sairauteen kuolemisesta ovat kirjoittaneet niin kuolevat kuin jälkeenjääneet.

Jens Henrik Jensen: Oxen – Pimeän miehet

Enpä taida enää seuraavaa Oxen-kirjaa lukea. Jatkuvaa ajojahtia ja pakenemista kirjasta toiseen. Ikinä ei näytä tulevan loppuratkaisua (sori, spoilasin tapojeni vastaisesti tämän, kun niin ärsyttää).

Paksu järkäle on raskasta luettavaa kaikkine salaliittoteorioineen, väijymisineen ja pakenemisineen. Ihmissuhteet eivät edisty lainkaan.

Sally Salminen: Katrina

Ahvenanmaalaissyntyisestä kirjailija Sally Salmisesta oli heinäkuun Hesarin Kuukausiliitteessa laaja artikkeli, joka innoitti minut lainaamaan kirjastosta hänen teoksensa Katrinan. Annoin Katrinan ensin äidilleni luettavaksi. Hän piti siitä kovasti. Laina-aikaa ei ollut enää paljon jäljellä, ja joku muukin luultavasti Kuukausiliitteen innoittamana oli varannut ainoan Katrinan. Päätin kuitenkin vilkaista, onko kirja kiinnostava, ja luin sen päivässä. Niin mukaansatempaava Katrinan tarina on.

Lainaamani Katrina on itse asiassa uusi suomennos viime vuodelta. Kirjan uudelleen kääntänyt Juha Hurme haukkuu vanhan käännöksen "ihan paskaksi". Katrina (1936) oli aikansa bestseller, jonka ruotsinkielinen alkuteos käännettiin lukuisille kielille.

Kirja kertoo pohjanmaalaisesta Katrinasta, joka naidaan Ahvenanmaalle 1800-luvun lopulla. Katrinan aviomies on köyhä merimies Johan. Kirja on tyypillinen realismin edustaja, joka kuvaa Katrinan elämää ja köyhälistön arkea päivä kerrallaan koko Katrinan elämänkaaren ajan. Kirja on erittäin sujuvaa tekstiä, ja osa kunniasta pitänee antaa uudelle käännökselle. Vaikka kirja on arkinen kuvaus, pitää se otteessaan loppuun saakka.

Lämmin suositus tälle kirjalle.

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Tämän uusimman Moriartyn onkin moni jo lukenut. Itse olen kärsivällisesti odotellut sitä kirjaston varausjonossa. Odotellessani olen silmäillyt muiden mielipiteitä kirjasta. En pidä kirja-arviointien lukemisesta, kun en vielä ole lukenut kirjaa itse, koska useimmat arvioijat paljastavat juonesta aivan liikaa. Yleisvaikutelma on kuitenkin ollut negatiivinen: kirjasta ei ole pidetty.

Itse pidin tästäkin Moriartysta kovasti. Kirjassa oli kingmäinen klangi, ja lukiessa olikin välillä vaikea muistaa, että kirja ei ole Stephen Kingin kirjoittama. Kirjassa joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä (ainakin melkein, joukossa on parikin julkkista) ajautuvat samaan terveyskylpylään. Tapahtumia kuvataan vuoroin jokaisen näkökulmasta, samalla henkilöt kertovat paljon itsestään. Luin kirjan liki yhdellä istumalla, niin hyvä imu siinä oli. Tai ehkä olen viime aikoina lukenut paljon tosi huonoja kirjoja, ja tämä nousi niiden yläpuolelle.

Tykkäsin siitäkin, että lopussa kerrottiin henkilöiden myöhemmistä vaiheista.

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei

Kirjan alkupuolella äidinkielenopettaja Ingridin elämä on tuskaisen vaikeaa. Niin vaikeaa, että ainakin minua hihitytti lukiessa monta kertaa. Ingrid osaa elämänsä ulkoa ja antaakin ruumiinsa kulkea automaattiohjauksella samalla, kun hän itse miettii aivan muita asioita. Ingrid on kirjan alkupuolella oikein samaistuttava persoona.

Kirjaa kerrotaan Ingridin lisäksi hänen aviomiehensä Janin ja tämän alaisen Hannen näkökulmasta. Yhteistä kaikille on tyytymättömyys vallitsevaan olotilaan, mutta kyvyttömyys muuttaa asioita mieleisekseen. Ingrid, Hanne ja Jan pyristelevät kirjan läpi ja lopussa roolit ovatkin kääntyneet päälaelleen. Se, joka uskoi hyötyvänsä muutoksesta vähiten, hyötyikin siitä eniten.

Bonuksena mainittakoon, että kirjassa on harvinaisen kaunis kansi.

Soili Pohjalainen: Valuvika

Luin Valuvian yhdellä istumalla. Kirja oli ohut ja kulki kepeästi.

Maria lähtee Itä-Suomeen tarkistamaan, miten Arttu-ukki jakselee. Samalla Maria muistelee menneitä ja tutustuu uudelleen ukkiinsa. Ukki on tietenkin aikamoinen persoona, kuten susirajalla asuvat vanhat ukot tapaavat kirjallisuudessa olla. Ukin hahmossa on ehkä tapailtu Mielensäpahoittajan tapaista elämää nähnyttä totuuksien laukojaa. Siinä ei ole kuitenkaan onnistuttu.

Kirja jäi ohuudessaan aika pintaraapaisuksi Marian ja ukin elämästä. Maria halveksii nössöä miestään ajatuksissaan, mutta ei näytä sitä käytännössä. Maria ei myöskään tunnu haluavan tehdä elämälleen mitään, vaikka ei olekaan siihen tyytyväinen. Kirjan loppu oli kovin lattea. Olisin toivonut siihen jonkinlaista käännekohtaa henkilöiden elämässä. Asiat jäivät vaivaavalla tavalla levälleen.

Rake Tähtinen: Synnin palkka

Luin vaihteeksi takuuvarmasti hyvän kirjan. Rake Tähtinen ei taaskaan pettänyt. Harmi, että olen nyt lukenut koko komisario Petri Petäjämäestä kertovan Petäjämäki-sarjan. Toivottavasti uusia osia tulee vielä!

Tällä kertaa tapahtumien keskiössä on uusikaupunkilainen uskonnollinen yhteisö, jonka keskuudessa tapahtuu murha. Petäjämäki selvittelee tapahtunutta uskollisen apulaisensa Laatikaisen kanssa. Laatikaisen perimmäinen ongelma on hänen alttiutensa naiskauneudelle. Vaikka ajoittain parisuhteessa onkin, Laatikaisen on vaikea pysytellä housuissaan. Hän on kovin houkutuksille ja flirttailulle altis.

Synnin palkka on tietysti kuolema. Mutta kuka oli maksaja, se on selvitettävä.

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Olipa kutkuttavan, piinallisen jännittävä kirja. Poliisi Emma Sköld makaa sairaalassa, mutta tapahtumat pyörivät silti hänen ympärillään. Edellisen kirjan (Avoimet ovet) tapahtumat jatkuvat tässä kirjassa, ja ne palautuivat nopeasti mieleen. Emman mies Kristoffer huseeraa omiaan Emman selän takana. Edellisessä kirjassa Emma oli vasta raskaana, nyt hänellä on vauvakin. Edellisen kirjan tapahtumista onkin kulunut jo vuosi.

Tähän kirjaan on saatu parempi kääntäjä kuin edelliseen. Nyt ei lukemista haitannut mikään, vaan se eteni sujuvasti ja nopeasti. Kirja on tosiaan ahmaistava yhdellä istumalla. Ja voi, millainen loppu kirjassa on! Seuraava osa ei voi ilmestyä kyllin pian! (Sitä saa odotella syksyyn)

Ari Räty: Tulikone

Rädyn kolmas kirja jatkaa Syyskuu-sarjaa. Harmittavasti Räty ei panosta lainkaan aiempien tapahtumien briiffaamiseen, vaikka sinänsä ohut kirja sen mainiosti mahdollistaisi. Henkilöitä on paljon, tapahtumapaikkoja monessa maassa, menneitä tapahtumia ylenpalttisesti. Menneet tapahtumat vaikuttavat kaikkeen, mitä nyt tapahtuu. Silti niitä ei mitenkään selitetä, mainitaan vain ohimennen. Lukeminen onkin äärimmäisen työlästä, kun koko ajan pitää mielessä sijoitella ihmisiä ja tapahtumia viitekehyksiin, joista on vain hämärä tai olematon mielikuva.

Kirjan alkupuolella keskeiset henkilöt ovat vankilassa, kuka mistäkin syystä. Syitä ei sen kummemmin avata, vaan ne pitäisi muistaa aiemmista kirjoista. Muutenkin kaikki on hyvin sekavaa ja hankalasti hahmotettavaa. Kirjassa harpotaan myös ajassa välillä pitkiäkin jaksoja, vuosia.

Pidin ensimmäisestä Rädyn kirjasta, Syyskuun viimeisestä. Jatko-osat Varjomies ja Tulikone eivät mene ihan putkeen, vaan sujuva lukeminen vaatisi tapahtumien avaamista tarkemmin. Tuntuu, ettei kirjoittaja itsekään aina ihan tiedä, missä mennään.

Petri Karra: Musta valo

Erikoinen trilleri. Molemmat vanhemmat pyrkivät kaikin tavoin suojelemaan aikuista rikoksen tehnyttä poikaansa, tietämättä toistensa pyrkimyksistä. Professori-isä ja poliisiäiti yltyvät huimiin suorituksiin poikansa vuoksi. Kirjassa on paljon huumoria, kun vanhemmat pohtivat omia suorituksiaan.

Paljon yllättäviä käänteitä. Loppuratkaisua sai jännittää ihan tappiin asti ja se jätti vähän mietityttämäänkin.

Viveca Sten: Huonossa seurassa

Kirja kuuluu Sandhamnin murhat -sarjaan. Syyttäjä Nora Linde ja poliisi Thomas Andreasson joutuvat mukaan perheriidan selvittelyyn. Oikeastaan muuta ei kirjassa tapahdukaan: kaikki, mitä tapahtuu, liittyy tavalla tai toisella perheriitaan. Sinänsä levollista luettavaa kaikkien viimeaikaisten salaliittoteorioiden ja muiden tykitysten jälkeen.

Kirja ei kyllä ole mikään hyytävä trilleri, kuten takakannessa luvataan, tai ainakin hyvin laimea sellaiseksi. Sten kirjoittaa vetävästi ja henkilöt ovat kiinnostavia, joten kirja tuli luettua nopeasti. Huonossa seurassa on paksu, viitisensataa sivua. Se johtuu siitä, että kirja on painettu paksulle paperille, jokainen luku on parin sivun mittainen ja välissä on vielä yhden sanan välilehtiä (esim. Maanantai). Kirjassa onkin 137 lukua. Näin pätkittyä kirjaa on toisaalta rasittavaa lukea. Tapahtumat eivät tunnu edistyvän. Sekin vaikeuttaa lukemista, että yhden keskeisen henkilön nimi on Mina. Suomalainen lukee sen ensin automaattisesti Minä.

Arne Dahl: Äkkisyvä

Olen vissiin lukenut liian monta samantapaista dekkaria peräkkäin, kun tökkii niin. Tässä kirjassa seikkailee Sam Berger, joka on poliisi, mutta ei kuitenkaan ole poliisi vaan lainsuojaton tai jotain. Ja hänen apurinsa Molly Blom, joka ehkä on vihollisen puolella, ehkä ei. Kauhean sekava kirja alusta asti. Muistaakseni saman sarjan aiemmat kirjatkin ovat olleet omituisia. On joku konkreettinen rikos tai katoaminen, jota selvitellään, mutta on myös monta abstraktia ongelmaa vaikeuttamassa tehtävää. Mitään näistä muista ongelmista ei kunnolla selitetä tai ainakaan minä en saa niistä otetta. Voipi olla myös kiinnostuksen puutetta.

Kaikki on hyvin sekavaa: kuka on hyvä, kuka paha ja kuka kenenkin puolella. Ärsyttää myös, kun koko ajan puhutaan sydänmaista. Ok, aiemman kirjan nimi oli Sydänmaat, ja tiedän kyllä, mitä se tarkoittaa. Mutta sanooko kukaan oikeasti niin? Eikö ennemmin mainita paikan nimi? Esimerkiksi, jos Suomen sydänmaista puhuttaisiin, sanottaisiin vaikka Kainuu tai Itä-Suomi tms. eikä sydänmaat. Joo, olen kirjassa vasta sivulla 79, mutta heräsi jo niin paljon ajatuksia, että piti kirjoitella niitä ylös.

Luettuani kirjan loppuun en edelleenkään keksi mitään positiivista sanottavaa. Kirja tuntui sekavine juonenkäänteineen aivan liian pitkältä. Siihen ei oikeastaan tehnyt edes mieli tarttua, joten olen viime päivinä ahkeroinutkin siivouksen saralla ja vältellyt Äkkisyvää.

Kirja oli loppuun asti yhtä sekava. En pysynyt alkuunkaan kärryillä henkilöistä ja heidän tehtävistään.

Cilla & Ralf Börjlind: Polttopiste

Börjlindien sankari on mielenkiintoinen poliisi Tom Stilton, jolla menee huonommin useammin kuin hyvin. Tämä on jo viides hänestä kertova kirja, jonka henkilöt ovat päässeet minulta unohtumaan sitten viime osan. Aiempia tapahtumia ei juurikaan avata.

Kirjan alku on hämmentävä. Tapahtuu toki rikos, jota pyritään selvittämään. Ruotsissa hommia tekevät poliisit Olivia ja Lisa. Heidän pomonsa Mette on jäämässä juuri eläkkeelle. Tom Stilton asustaa naisystävänsä kanssa Thaimaassa. Kaikilla keskeisillä henkilöillä on runsaasti omia ongelmia, ja tuntuukin, että kirjan ensimmäinen puolisko on pelkästään niiden vatvomista. Välillä tapahtunut rikos unohtuu tykkänään. Kirja on aika raskassoutuinen siltä osin, että juoni tuntuu katkonaiselta, kun sivut täyttyvät tapahtumiin liittymättömistä ihmisten asioiden vatvomisesta.

Loppua kohti sitten alkaa näkyä punaista lankaa, löytyy yhtymäkohtia ja rikoskin tulee ratkaistua. Loppu on itse asiassa aika viehättävä.

Emelie Schepp: Kadonnut poika

Edelleenkin syyttäjänä toimivan Jana Berzeliuksen elämän tarina tuntuu liian mielikuvitukselliselta ja sitä tuodaan turhan paljon esiin. Olisiko jo aika jättää sen jauhaminen vähemmälle ja keskittyä muihin juonenkäänteisiin, kun niissä näyttää olevan potentiaalia siihen?

Schepp on taitava kirjoittaja ja kirja pitää hyvin otteessaan, vaikka meno vähän yliampuvaa onkin. Kaiken kaikkiaan lukukokemus oli aika mitäänsanomaton. Terveisin vaativa lukija.

Stefan Ahnhem: Motiivi X

Taas jumalaton tiiliskivi Ahnhemilta, ja taas juoni jäi sellaiseen kohtaan, että jatko kutkuttelee. Edellinen kirja ilmestyi suomeksi reilut kaksi vuotta sitten, joten piinaavaa odottelua riittänee tälläkin kertaa.

Tämä Ahnhem ei ollut ihan niin tuskastuttavaa luettavaa kuin edelliset. Menneistä tapahtumista kerrottiin sen verran, että lukija sai juonenhelmasta kiinni. Fabian Risk, reipas poliisimme, on kirjan alussa virkavapaalla, mutta palaa töihin, kun ruumiita ilmaantuu kasapäin. Edellisessä kirjassa muistaakseni alkanut juonenkäänne työkaverista jatkuu tässäkin, eikä vieläkään valmista tule. Myöskään muutakaan selvää loppuratkaisua ei synny. Vain yksi vaatimaton sivujuonne saatetaan päätökseen.

Kirja oli kuitenkin vauhdikkaasti luettu, ja tapahtumat pitivät tiiviisti otteessaan. Erityisesti ilahduin kirkkaankeltaisista kirjankansista. Jokohan punaisten, mustien ja sinisten kansien jälkeen on keltaisten vuoro nousta suosikkiväriksi? Itse asiassa, kun kirjapinoani katson, parissa muussakin uutuuskirjassa on kellertävät kannet.

Denise Rudberg & Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni

Imelää rakkaushömppää kuuluisalta dekkaristilta Denise Rudbergiltä. Rudberg kirjoittaa sujuvasanaista tekstiä, joten tämäkin kirja oli nopeasti luettu. Kirjan juoni oli erittäin ennalta-arvattava, eikä se tuonut yllätyksiä tullessaan. Tässäkin Rudbergin kirjassa, kuten Marianne Jidhoff -dekkareissakin, liikutaan Tukholman paremmissa piireissä. Kirjassa tuotesijoittelu on keskeisessä roolissa. Valitettavasti se ei tuottanut toivottua tulosta, koska suurin osa luetelluista merkeistä on minulle tuntemattomia.

Kirja ei herättänyt suurempia tunteita. Vaikka kirja on paperikantinen pokkari, on se riittävän isotekstinen tämänikäisen luettavaksi, siitä pisteet kustantajalle.