keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Lilja Sigurđardóttir: Loukku

Olen aiemmin lukenut Lilja Sigurđardóttirilta Áróran tutkimuksia -sarjan avausosan Jääkylmä aurinko, joka oli pettymys.  Loukku aloittaa uuden trilogian, ja annan sille mahdollisuuden. 

Loukku kertoo Sonjasta, joka avioeronsa jälkeen joutuu jollain kummallisella tavalla salakuljettamaan huumeita manner-Euroopasta Islantiin. Sonja on aika hyväuskoinen hölmö, joka tekee mitä tahansa saadakseen poikansa huoltajuuden. Ex-mies Adam on raivoissaan avioeron syistä ja antaa Sonjan tavata poikaansa vain pari kertaa kuukaudessa. 

Sonjalla on epämääräinen suhde Aglaan, josta tulemme varmasti kuulemaan vielä trilogian seuraavissa osissa. Sonjan suhde Aglaan on varmaan olevinaan sitä seksikästä, mitä kirjassa takakannen mukaan on. On omituista sanoa, että kirja on seksikäs. 

Pidin tästä kirjasta enemmän kuin Jääkylmästä auringosta, vaikka Loukussa onkin samankaltaista löyhyyttä ja latteutta. Koko kirjan lukemisen ajan odotin, milloin juoni alkaa kehittyä. Vaikka yllättäviäkin asioita tapahtuu, kuten pahoinpitely tai lapsen kidnappaus, ne jäävät vaisuiksi. Kirjailija ei saa puhtia tekstiinsä. Päähenkilöt jäävät etäisiksi hahmoiksi, jotka ovat seuraavana aamuna jo unohtuneet. 

Suomentanut Marjakaisa Matthíasson




maanantai 29. joulukuuta 2025

Sofie Sarenbrant: Seuraaja

Seuraaja on kahdestoista Emma Sköld -sarjan osa. Emman ja hänen siskonsa Josefinin välejä kiristelevät Josefinin aloittamat poliisiopinnot, jotka ovat kohta jo päätöksessään. Emmasta tuntuu, että sisko tunkee hänen reviirilleen kaikista suunnista. 

Josefinin opinnoissa on alkanut kesäloma, mutta kun hänen naapurustossaan katoaa nainen, ei Josefin malta olla panematta lusikkaansa soppaan. Emma ei tietenkään tästä ilahdu. Päätarinan rinnalla kulkee toinen tarina, jossa nimetön minäkertoja elää ankeaa elämäänsä. Lukija voipi arvailla, kuka henkilöistä hän on. Mahdollisuuksia ei ole kovin monta, joten kirja on vähän turhan helppo tällä kertaa. 

Emmalla on kaksi lasta, Josefinillä kolme. Siinä siskokset muistuttavat toisiaan, että kirjan tarinan aikana kumpikin on vain puhelimitse yhteydessä lapsiinsa. Josefin on eronnut miehestään ja lapset ovat isänsä luona. Emman lapset ovat isovanhemmillaan. 

Kirjan nimi ja kansitekstit siitä, että joku seuraa, ovat kaukana kirjan tapahtumista. Ainakaan minulle ne eivät nousseet mitenkään keskeisiksi tekijöiksi. Kirjassa ei mielestäni naapureita tarkkailtu keskivertoa tiiviisti rakennettua aluetta enempää. 

Suomentanut Helene Bützow






lauantai 27. joulukuuta 2025

Joona Keskitalo: Järvi, joka murtui

Järvi, joka murtui jatkaa Takamailla-sarjaa, jonka aiemmat osat ovat Saari, joka repesi, Suo, joka upposi ja Tunturi, joka ulvoi

Sarjan kirjat ovat aika lyhyitä, tavallaan katsauksia syrjäseudulla elävien ihmisten elämään. Järvi, joka murtui olisi ansainnut pidemmän käsittelyn. Juoni vetää vertoja ruotsalaisten sarjamurhaajadekkareiden tapahtumille. Nykyisessä muodossaan kirjassa hypähdellään tapahtumasta toiseen ja välillä lukija jää ihmettelemään tapahtumien kulkua, tai pikemminkin aukkoa niissä. Mutkat vedellään oikoisiksi, jotta kirja pysyy alle 300-sivuisena.  

Kirjailija itsekin toteaa loppusanoissaan, ettei kirja syntynyt helposti yhdellä istumalla. Olisiko siitä pitänyt vetää johtopäätöksiä?







torstai 25. joulukuuta 2025

Camilla Grebe: Pimeyden polut

Grebe on ollut kovin tuottelias niin yksin kuin parina muiden kanssa kirjoittaessaan. Useimmiten työn jälki on laadukasta. Pimeyden polut ei petä, se on todella kiinnostava ja jännittävä. 

En tietenkään muista, ovatko kirjan poliisit Manfred ja Pirjo esiintyneet aiemmissa kirjoissa. Luvut on nimetty heidän mukaansa. Pirjo ja Kent ovat Storforsan pikkukylän paikallispoliiseja, Manfred saapuu Tukholmasta auttamaan nuoren tytön ruumiin löytyessä joenpenkalta. Kylästä on kadonnut teinityttö vuotta aikaisemmin, mutta ruumis ei ole hänen. Kolmas kertojanääni kirjassa on Myran, kadonneen tytön pikkusiskon. Tutkinnan aikana katoaa vielä yksi tyttö. 

Myra kuulostaa onnistuneesti ikäiseltään, yläkoululaiselta. Hän kyllästyy poliisin saamattomuuteen ja lähtee itse etsimään siskoaan. Etsintämatkan aikana Myralle selviää yllättävä häneen itseensä liittyvä asia. Myran elämä kotona on kurjaa, koska äiti on niin pahasti alkoholisoitunut, ettei huomaa tyttären olevan omilla teillään. Kuten ei huomannut vuotta aiemminkaan. 

Kirjassa on aika alavireinen tunnelma. Sopii tähän vuodenaikaan. 

Suomentanut Markus Myllyoja








tiistai 23. joulukuuta 2025

Jørn Lier Horst & Thomas Enger: Kalteva pinta

Blix & Ramm -sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Lähtölaskenta ja Savuverho. Alexander Blix on poliisi, Emma Ramm toimittaja. Blix on aikoinaan pelastanut Rammin kuolemalta, ja seurannut tämän elämää siitä saakka. Ramm on myös ystävystynyt Blixin tyttären, Iselinin, kanssa. Mitään tästä en tietenkään muistanut, ennen kuin asiat otettiin tässä kirjassa esiin. 

En myöskään lue kirjojen takakansia ennen kirjan lukemista. Olisi kannattanut. Kirjan alussa tapetaan poliisi nimeltä Kovic. Muut poliisit ryntäävät paikalle. Lattialla makaa Sofia Kovic päähän ammuttuna. Kuvittelin koko ajan, että mainittu Kovic on mies, ja mietin tässä kohtaa, että ai, sen vaimokin on tapettu. Ihmettelen, kun Blixiä kuulustellessa kysellään, oliko hänellä romanttinen suhde Koviciin. Että mistä moiset kysymykset. Vasta sivulla 28 yhtäkkiä tajuan, että poliisi on nimeltään Sofia Kovic. Tämä olisi selvinnyt takakannesta. Siitä selviää paljon muutakin. Jopa siinä määrin, että kirjan lukeminen käy tarpeettomaksi. 

Kirjassa tapahtuu paljon muutakin, mutta en paljasta enempää. Blixillä on kädet täynnä työtä murhaa selvitellessään. Toimittaja Ramm auttaa häntä pyyteettömästi. Syyllinen on lukijankin arvattavissa. Loppuratkaisu jättää kuitenkin taas tiukan koukun ilmaan heilumaan. Seuraavaa osaa odotellessa. 

Horstin ja Engerin yhteistyö on saumatonta ja tuottaa laadukasta jälkeä. 

Suomentanut Outi Menna





perjantai 19. joulukuuta 2025

Camilla Läckberg: Itkijänainen

Itkijänainen on Fjällbacka-sarjan kahdestoista osa. Edellisen osan ilmestymisestä on jo kolme vuotta. Kaikkiaan sarjan alkamisesta on laskujeni mukaan jo 22 vuotta. Aiemmat osat ovat JääprinsessaSaarnaajaKivenhakkaajaPerillinenMantelintuoksua lumimyrskyssäMerenneitoMajakanvartijaEnkelintekijäLeijonankesyttäjä, Noita ja Käenpoika. Uusimman kirjan nimihenkilö itkijänainen viittaa karjalaistaustaiseen itkuvirsiperinteeseen. 

Itkijänainen on tuttu ja turvallinen. Fjällbackalaisperheessä kaikki on kuin ennenkin. Kirjailija Erica Falckin ja poliisi Patrik Hedströmin perhe on kasvanut jo nelilapsiseksi. Erica on kotona vauvalomalla, joten hänellä on hyvää aikaa kulkea Patrikin perässä ja nuuskia poliisin tekemisiä. Mikään ei Ericaa pidättele, kun hän saa vainun mahdollisesta aiheesta seuraavaan kirjaansa.

Hautausmaalta löytyy sattumoisin kolmekymmentä vuotta sitten kadonneen tytön luuranko. Tapauksen selvittely sysää liikkeelle hurjaa vauhtia kasvavan lumipallon, johon yhä useampi ihminen joutuu mukaan. Kylän asukkaana Erica voi muina miehinä jutustella asianosaisten kanssa ja nuuskia esiin johtolankoja, jotka hän sitten kiikuttaa puolisolleeen. 

Läckberg osaa kirjoittaa tekstiä, jonka lukeminen on ilo. Kirja pitää tiukasti otteessaan aina yllättävään loppuun saakka. Lopetus on tuttuun tapaan sellainen, joka jättää odottamaan jatko-osaa. Toivottavasti ei tarvitse monta vuotta odotella. 

Tämänkin kirjan historiaosuus ulottuu vain 30 vuoden päähän menneisyyteen. Liekö Läckberg kyllästynyt tekemään tutkimustyötä menneille vuosisadoille. Nykyhistoriaan sijoittuva sivutarina onkin kiinnostavampi, koska se nivoutuu osaksi tarinaa. 

Suomentanut Kristiina Vaara









torstai 11. joulukuuta 2025

Mikko With: Saakelin satanen

Olen lukenut Mikko Within Banaanin, ja koska tykkäsin siitä, halusin tarttua myös Saakeli-sarjaan. Osaksi Saakelin satanen kiinnostaa, koska aika moni oppilas valitsi sen genretyönsä aiheeksi. On hyvä olla itsekin ajan hermolla. 

Kirja kertoo Uunosta, jonka elämä on aika ankeaa. Isä on kuollut, rahasta on tiukkaa ja koulussa kiusataan. Onneksi on paras (ja ainoa) kaveri Heikkinen, josta paljastuu kirjan mittaan yllättäviä asioita. Samalla luokalla on ihana Melina, josta voi haaveilla. 

Onneksi Uuno saa kesätyöpaikan, ja voi ansaita vähän omaakin rahaa. Eräänä päivänä rautakaupassa tapahtuu kummia: tuntematon mies lykkää Uunon käteen satasen ja käskee pitää siitä hyvää huolta. Tämä johtaa uskomattomaan tapahtumaketjuun. Aikuista lukijaa hämmentää vauhti, millä Uunon tasaisen tylsä elämä muuttuu gangsterielokuvaksi. 

Kirjan loppukin on elokuvamainen. Se uponnee nuoriin lukijoihin. Ja toki muihinkin, joita Uunon ankea elämä on koskettanut. Ja myönnettäköön: on kirja hauskakin. En voinut estää ajoittaisia naurunpurskahduksia.




tiistai 9. joulukuuta 2025

Eppu Nuotio: Hevosenkenkä

Raakel Oksa ratkaisee -sarjan neljännessä osassa ollaan ajoittain 1920-luvulla. Sarjan aiemmat osat ovat nimeltään Leinikkimekko, Hopeamedaljonki ja Pitkäsoitto. Jokaisen kirjan kohdalla olen valittanut kirjojen ohuudesta ja siitä, miten henkilöt jäävät etäisiksi ja tapahtumat vilahtelevat ohi liian nopeasti. Silti tartun aina sarjan uusimpaan kirjaan. 

Vasta nyt saan kiinni siitä, miten sarjaa tulee lukea. Puuseppä Raakel Oksa kunnostaa vanhoja taloja ja tavaroita, ja saa aavistuksia niiden historiasta. Joskus löytyy kirje, joskus vaatekappale. Tällä kertaa löytyy vanha sormus. Samaan aikaan kirjassa kerrotaan toista tarinaa aikain takaa. Lukija saa tietää, mitä kauan sitten on tapahtunut. Raakelille se ei kuitenkaan kokonaan paljastu, vaan hän jää arvailujensa varaan. Tämä on ollut minulle vaikea ymmärtää. Yleensähän tämäntyyppisissä kirjoissa juonet ovat kohdanneet toisensa lopussa, ja kaikki langat on solmittu. 

Raakelin melkein-sukulainen Ellen Lähde kipuilee oman elämänsä kanssa. Ellenillä on uusi elämä Helsingissä, eikä kaikki ole kohdallaan. Ellen on onneksi hyvä löytämään itselleen yhteisöjä, kuten martat. Entisen kotikaupungin Turun marttojen kanssa tavatessaan hän ehdottaa: "Teidän pitää sitten ensi syksynä tehdä matka Haagan Alppiruusupuistoon". Selvästikään kirjailijalla ei ole aavistustakaan, milloin alppiruusut kukkivat. Eipä niissä ikivihannissa puskissa paljon katsomista syyssateilla ole. 

Kirja on oikein viihdyttävää lukemista, vaikka loppu onkin vähän haikea. 










maanantai 8. joulukuuta 2025

Christian Rönnbacka: Armoton

Ollaan jo Hautalehto-sarjan osassa 13 ja meno jatkuu yhtä hulvattomana kuin ennenkin. 

Komisario Antti Hautalehdon henkilökohtaisessa elämässä on muutosten aika. Meinaa Anttia itseäänkin hirvittää, millä tempolla asiat etenevät. Työpaikalla, Porvoon poliisilaitoksella, sentään asiat pysyvät ennallaan, mitä nyt yksi uusi kollega saadaan. 

Kirjan tapahtumat lähtevät pienestä välienselvittelystä liikkeelle. Asiat mutkistuvat ja ennen pitkää ruumiitakin tulee. Juonessa ei ole valittamista, se kulkee hyvin ja mutkittelee sopivasti. Jälleen kerran kirjan parasta antia on Antin ja kollegoiden huulenheitto, joka saa välillä hörähtelemään ääneen. 

Pidän tällaisista kirjoista, joiden juoni kulkee suoraviivaisesti ihmisten välillä. Ei huumekauppaa, ei mafiaa, ei politiikkaa. 







sunnuntai 7. joulukuuta 2025

Annukka Salama: Sulamispiste

Luettuani Salaman Asioita, joista en tiennyt pitäväni halusin lukea myös Sulamispisteen. Sulamispiste kertoo jääkiekkomaailmasta, ja tartuin siihen hyvin skeptisenä muistaen yhä Fredrik Backmanin Kiekkokaupungin. Onneksi kirjoissa ei ole mitään samaa. 

Sulamispiste kertoo Oliverista, joka treenaa ampumahiihtoa veren maku suussa, mutta käy myös salaa harjoittelemassa jääkiekkoa yksikseen ja kaupungin ikämiesporukassa. Salaa, koska äidin mielestä jääkiekko on synneistä suurin. Oliverin isä saa kuitenkin salaisuuden selville ja lataa videon pojan kiekon läimimisestä someen. 

Sen jälkeen Oliver kutsutaankin maajoukkuetreeneihin ja urheilulukioon. Kirjassa kerrotaan paljon jääkiekon pelaamisesta, mutta vielä enemmän siinä kerrotaan kahden pojan viha-rakkaussuhteen kehittymisestä  niin, miksi se kehittyy, sen näkee, kun lukee. 

Sulamispiste ei ole yhtä kuuma kuin Asioita, joista en tiennyt pitäväni. Loputtomat kaukalotappelut tuntuvat juonen tarpeettomalta venyttämiseltä. Kun kirja on kuitenkin nuorille suunnattu, kolme ja puoli sataa sivua on aika paljon. Päähenkilöt jäävät ohkaisiksi muilta kuin lätkätaidoiltaan. Joukkueen kapteeni Härkönen nousee erityisen sympaattisena tyyppinä selvästi päähahmoksi. 

Kirjan loppu ei miellytä minua. Tähän kirjaan olisi sopinut asioiden auki jättäminen. Imua tässä kirjassa on: luin sen yhdellä istumalla. 

Kirjassa on jonkin verran Satu Ovaskaisen tekemää japanilaistyylistä kuvitusta, jossa henkilöt ovat suurisilmäisiä. 














lauantai 6. joulukuuta 2025

Maija Kajanto: Talvikaupungin valot

Talvikaupungin valot on joulutarina, jonka keskeinen henkilö on Vilma. Vilma ei ole ollut mukana muissa Kajannon kirjasarjoissa. 

Vilman ja Valtterin avioliitto on päättynyt eroon parinkymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Lapset ovat teini-iässä, ja vanhemmat asuvat lasten kanssa vuorotellen entisessä yhteisessä kodissa omakotitalossa.  Vilman hermot ovat kireällä, koska entinen mies osaa edelleen esittää avutonta kaikkien yhteisten asioiden hoitamisessa ja ne jäävät Vilman kontolle. Kun Valtteri haluaa viettää joulun lasten kanssa omakotitalossa, päättää Vilma lähteä omalle lomalle Helsinkiin pariksi viikoksi. 

Hesoissa onkin mukavaa, kun saa tehdä, mitä itse haluaa. Ensimmäistä kertaa vuosiin Vilma on olemassa vain itselleen. Vilma katselee nähtävyyksiä, tutustuu ihmisiin ja onpa hänellä pieni lomaromanssikin. 

Kirjassa ei ole oikeastaan mitään erityistä tai ihmeellistä, mutta siinä on lämmin tunnelma. Kun Vilma ottaa etäisyyttä kotiinsa, lakkaa ex-mies ärsyttämästä ja häntä alkaa huvittaa tämän uusavuttomuus. Vilmalla on lehmän hermot, ja hän vain jättää vastaamatta exän puheluihin tai viesteihin. Monikohan oikeasti pystyy moiseen? 

Kirja on mukavan kompakti ja sisältää juuri Helsingin loman, muttei arkea. Se on lukijallekin kiva irtiotto arjesta, kun voi vaipua joulunajan lomatunnelmiin yhdessä Vilman kanssa. 




Tuija Lehtinen: Myrkky vesilasissa

Myrkky vesilasissa on Erja Revon tutkimuksia -sarjan seitsemäs osa. Aiemmat osat ovat Väärä vainajaViesti menneisyydestäKuollut jättää jäljenTornin naakat, Klovnin kahdet kasvot ja Tyttökullat ja kolme vainajaa

Erja Repo -sarjan laatu on ollut kovin epätasaista. Edellinen kirja oli vauhdikas ja kommervenkkinen, tämä taas junnaa paikallaan. Keskeiseen rooliin nousee Turo Nykärö, jurottava vastarannan kiiski, joka ei halua olla tekemisissä kenenkään kanssa, onhan hän loistava kirjailija. En muistanut Turon yhteyttä Erja Repoon, ennen kuin se kerrottiin. 

Kirja alkaa Turon matkalla kirjailijavierailulle pikkukuntaan Keski-Suomeen. Turoa vastustaa kovasti, hän ei haluaisi eikä kiinnostaisi. Lukijaakin alkaa pitkästyttää, kun ei Turon kitinöissä ole edes huumoria mukana. Kirjailijavierailu päättyy murhaan, jonka uhri ei valitettavasti ole valittava Turo. 

Poliisi tietenkin selvittää tapausta, mutta omaa tutkimustaan tekee Erja ja hänen epämääräinen ystäväjoukkionsa. On lehtimiestä ja eläkkeellä olevaa poliisia. Tutkimukset eivät oikein etene, eikä Erjaakaan pahemmin kiinnosta. Erja on jo toinen jalka lentokoneessa lähdössä kaukomaille. 

Kirja ei ole järin paksu, mutta alle kolmesataa sivuakin tuntuu paljolta, kun tapahtumat eivät kulje. 




tiistai 2. joulukuuta 2025

Taina Niemi: Varkaat

Niemen edellinen nuortenkirja, Ämpärikesä, oli viihdyttävä ja sen olisi suonut kestävän pidempäänkin. Varkaat ei yllä samalle tasolle. 

Varkaat kertoo kahden yläkoululaisen elämästä. Amanda on rikkaan perheen tytär, Luka taas köyhän perheen poika. Luka työskentelee iltaisin hampurilaisbaarissa, jonne Amandakin joutuu sovittamaan syntejään. Kumpikin tietää toisensa ennestään, mutta eivät ajattele toisistaan mitään hyvää. Kuinka ollakaan, kun nuoret tutustuvat toisiinsa, kiinnostus herää oitis. 

Kirja on niin simppeli ja yksioikoinen, että se on melkein loukkaus nuorta lukijakuntaa kohtaan. Tuntui, kuin olisi lastenkirjaa lukenut. Kirjassa ei tapahtunut mitään yllättävää tai edes kiinnostavaa. Kaikki tapahtumat ovat ennalta arvattavia. Kirja sopiikin heikosti lukeville, joiden on vaikea seurata monimutkaista juonta.

Henkilöt jäävät etäisiksi. Heissä ei ole mitään kiinnostavaa tai särmikästä. Mitään ei myöskään jää arvailun varaan tai lukijan ymmärrettäväksi, vaan kaikki tarjoillaan valmiiksi pureskeltuna.