Kirja on jatkoa Ikolan (nykyään Viitala) kirjalle Oikein nurin, joka on ilmestynyt ensimmäisen kerran 2011, mutta kertoo 2000-luvun alusta. Uudessa kirjassa palataan Annin elämään viitisentoista vuotta myöhemmin.
Kirjan alussa mietin, jaksankohan lukea tätä, kun Anni tuntui niin kovin naiivilta ja menneessä elävältä. Kun Anni saa vieraakseen ystävänsä teini-ikäisen tyttären, muuttuu Annin elämä mielenkiintoiseksi ja kirjaan tulee imua.
Luinkin kirjan sitten liki yhdellä istumalla päivässä. Annin seisahtunut elämä saa Liinan visiitin myötä uutta potkua ja Anni palaa rakastamansa neulomisen pariin. Annin sosiaalinen elämäkin virkistyy neeuleporukan myötä ja yllättäen treffikutsujakin alkaa tulla. Ainoa, mikä tökkii, on Annin jatkuva menneiden muistelu. Vaikka avioerosta on 15 vuotta, miettii hän yhä eroamisen aikoja ja jahkailee, ettei ehkä olisi kuitenkaan halunnut erota. Samalla tapaa Anni haikailee blogien kulta-aikaa ja jaksaa pähkäillä blogien ja sosiaalisen median eroja. Itsekin olen aikoinaan kirjoitellut blogia, mutten sitä nykyään muistele. Ajat muuttuvat.
Kirjassa on mainio tunnelma, oikea hyvänmielen kirja, jossa on sopivasti huumoriakin.
