maanantai 18. huhtikuuta 2022

Ann Cleeves: Lokin huuto

Ann Cleeves tuottaa väsymättömästi brittiläisiä poliisisarjoja, jotka päätyvät aina myös tv-sarjoiksi. Shetlanti-sarja sai vastikään viimeisen osansa ja Jimmy Perezin tarina päättyi. Vera Stanhope -sarja on voimissaan. Itse en ole lukenut siitä vielä yhtään osaa, joten minulla on paljon hauskuutta edessäpäin. 

Uusin Cleevesin sarja on rikoskomisario Matthew Vennistä kertova poliisisarja, joka sijoittuu Devoniin, jokisuiston tuntumaan. Matthew Venn on samantyyppinen hiljainen pohdiskelija kuin Jimmy Perez. Venn on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen, ja noudattaa sääntöjä prikulleen. Siksi hänen puolisonsa onkin aika yllättävä. 

Kirjan alku on kovin hidastempoinen. Vennin parisuhdetta jauhetaan monen moneen kertaan. Samoin taustoja ruoditaan uudelleen ja uudelleen. Joen rannasta löytyy vainaja, ja tapauksen selvittely lähtee tahmeasti käyntiin. 

Puolivälin tienoilla tapahtumat tihentyvät ja lukeminenkin nopeutuu. Vennin tiimiin kuuluvat naisetsivä Jen ja ylikomisarion suosikkipoika Ross, josta kumpikaan kollega, Matthew ja Jen, eivät pidä. Henkilöiden luonteiden ja taustojen kehittelyyn on käytetty runsaasti aikaa. 

Hyvä alku uudelle sarjalle. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti