sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Lina Bengtsdotter: Beatrice

Bengtsdotterin kirjojen sankaritar on Charlie Lager, joka työskentelee Ruotsin keskusrikospoliisia vastaavassa kansallisessa operaatio-osastossa NOAssa. Kansallinen operaatio-osasto kuulostaa hienommalta kuin keskusrikospoliisi. 

Kuten olen aiemminkin todennut, Charlie Lagerin persoona on erilaisuudessaan kiinnostava. Alkoholisoituneita poliiseja riittää, mutta sen lisäksi huono-osainen tausta tuo hahmoon syvyyttä. Tässäkin kirjassa Charlie muistelee paljon menneitä. Muutenkin Charlien elämä on keskeisellä sijalla, jopa niin, että välillä juoni jää toissijaiseksi. 

Beatrice on vauva, joka katoaa ollessaan vaunuissa päiväunilla. Poliisit keskittävät kaikki voimansa vauvan etsimiseen. Tämä kirja kuitenkin poikkeaa muista vastaavanlaisesta tapahtumasta kertoneita. Yleensä vauvaa etsitään hektisesti, vanhemmat vaikeroivat kauhuissaan ja tapahtumat etenevät ripeästi. Tässä kirjassa vauvaa etsivillä poliiseilla on aikaa ryyppämiseen ja keskinäiseen kanssakäymiseen, ja päivät vierivät kenenkään sitä kauhistelematta. Poliisit käyvät läpi tutkimiaan henkilöitä ja heidän taustaansa, vauvaa tuskin palavereissa mainitaan. 

Kirja on todella hyvä ja mukaansa tempaava. Kuitenkin jokin ontuu toteutuksessa. Minua ärsyttää myös se, että henkilöillä on liian samantapaisia nimiä: Charlie, Challe, Charlotte. Se hidastaa lukemista oleellisesti, kun nimet pitää tavata huolella, jotta tapahtumat pysyvät kasassa. 






















4 kommenttia:

  1. JOo, minuakin ärsytti tuo nimien samanlaisuus. Varsinkin äänikirjana ne kuulostovat todella samalta!

    VastaaPoista
  2. Voin kuvitella! Kirjassa sentään voi pysähtyä tarkistamaan. En tullutkaan ajatelleeksi, että äänikirjana moinen toimii vielä huonommin.

    VastaaPoista
  3. Tykkään tosi paljon tästä sarjasta. Lasten ikävät kokemukset nousevat näissä kirjoissa esille ja se mitä seurauksia niistä voi olla.
    Tarinan loppukuvio oli aika yllättävä, epätodellinen, mutta minulle sopivat yllättävät draamankaaret ja juonenloput, vaikka ne eivät olisikaan uskottavia.

    VastaaPoista
  4. Mai, olen samaa mieltä lopetuksista. Saa olla dramaattinenkin, kunhan on lopetus! Pahimpia ovat kirjat, joissa tapahtumat vain latteasti taputellaan kasaan ja vähän hymistellään päälle.

    VastaaPoista