Korkein tarjous kuolemasta jatkaa Ohlssonin Martin Benner -sarjaa, jonka aikaisempia osia ovat Lotus blues ja Mion blues. En näköjään ole kovin paljon pitänyt aiemmistakaan osista, enkä pitänyt tästäkään.
Martin Benner on itserakas ja ylimielinen asianajaja, joka kehuu itseään estoitta joka välissä. Hän on pakahtua siihen, miten siistiä on olla hyvännäköinen, varakas asianajaja. Eikä hän lakkaa sitä ihmettelemästä. Ensin ajattelin, että tähän itsekehuun sisältyy ehkä jokin nokkela juonenkäänne, mutta eipä valitettavasti sisälly. Se on aivan sisällötöntä höpinää.
Kirjan juoni on muutenkin suorastaan kliseinen: viestejä välitetään arvoesineiden salalokeroiden välityksellä näin kännykkäaikaan. Juoni ei tarjoa mitään yllättävää tai kiinnostavaa. On itsestään selvää, että lennellään maasta toiseen toimittamaan jotain pikku asiaa tai kysäisemään jotakin.
Myönnettäköön, että en jaksanut lukea kirjaa loppuun saakka. Taistelin pitkälti yli puolivälin, mutta tarinan muuttuessa yhä kiemuraisemmaksi kaikkine mahdollisine juonenkäänteineen, luovutin. Minua ei kiinnosta tippaakaan, miten kenenkin käy.
Kiva kuulla, ettei joku muukaan innostunut tästä. Minä tahkoin loppuun asti, mutta eipä ollu häävi!
VastaaPoistaKiitos, hauska kuulla yhtyvä mielipide! Tämä sarja taitaa nyt olla nähty.
VastaaPoista