Joel Kangas: Kaamos

Joel Kankaan esikoisdekkari Kaamos on omintakeinen. Päähenkilönä on kiintiösaamelainen, joka pitää nykyään jokaisessa poliisidekkarissa olla. Mikkal Moilanen on etelään muuttanut poliisi, jolla on traaginen tausta. Taustasta tihkuu tietoa pikkuhiljaa. 

Poliisin tutkiessa nuoren naisen murhaa löytyy kosolti johtolankoja. Silti tutkinta junnaa paikallaan. Kirjan alkupuoli on hidastempoinen, ja vasta viimeisellä kolmanneksella tapahtumien vauhti kiihtyy. Ainakin yksi poliisikin ehtii kuolla, ennen kuin lukijalle paljastuu, kuka on syyllinen. Poliisille ei vielä silloinkaan. 

Äidinkielenopettajaa ilahduttaa, kun kirjassa puhutaan suomen ja saamen lisäksi myös kveeniä. Kveeni on suomen sukukieli, jota puhutaan Jäämeren rannalla. Sen sijaan se ei ilahduta, että kirjan henkilöt puhuvat puhekieltä, joka ei kuitenkaan ole kunnon puhekieltä. Ennemmin se on unohtuneita kirjaimia sanojen lopuista. Kirjailija ei myöskään ole oppinut, että "jos sä sanot vielä enään, mä mottaan sua nenään". 

Kaikkiaan kirjan kieli on koukeroista ja tulvillaan kielikuvia. Tekstissä on paljon pitkiä, raskassoutuisia virkkeitä, jotka eivät anna mitään juonelle. Tietyt asiat toistuvat: lasia rikkoutuu, tupakkaa sytytetään. 

Kirjassa on kiinnostavia elementtejä, jotka kannattelevat sitä, kun juoni ei tahdo edetä. On kuitenkin myös sitomattomia langanpätkiä, jotka voisivat kuljettaa juonta, mutta kirjailija hylkää tai unohtaa ne. Loppuratkaisu jää ärsyttävästi levälleen.  

Cilla & Rolf Börjlind: Varjo lankeaa

Varjo lankeaa on Tom Stilton -sarjan yhdeksäs osa. Aiemmat osat ovat Nousuvesi, Kolmas ääni, Musta aamunkoitto, Uinu, paju pienoinen, Polttopiste, Jäätynyt kulta, Laupias samarialainen ja Yön silmä. 

Tällä kertaa ollaan Ruotsin keskiosassa pikkukylässä, jossa löytyy ruumis. Paikallispoliisi tutkii ensin tapausta, mutta kutsuu sitten avukseen NOA:sta Olivia Rönningin. Olivia tarttuu reippaasti toimeen ja saa paikallispoliisin vätykset varpailleen. Tom Stilton astuu kuvaan vasta kirjan loppupuolella, kun tapauksesta löytyy yhtymäkohtia Stiltonin parikymmentä vuotta aiemmin tutkimaan tapaukseen. Stilton on jo eläkkeellä, mutta pitkästyy yhdessä eläköityneen syyttäjän Mette Olsäterin kanssa. Parivaljakko lähtee siis mielellään pikkukylään. 

Pikkukylän rauha järkkyy poliisitutkimusten aikana kerran toisensa jälkeen. Kyläläiset tulevat hyvin tutuiksi, ja joukossa on sangen sympaattisia henkilöitä, kuten taitava piirtäjä Gusum. Kylän omat natsikaksoset ovat myös viihdyttäviä. Kyläläiset tietävät kaiken toistensa asioista, tai ainakin melkein. 

Olivian hahmo kannattelee kirjaa hyvin myös ilman Stiltonia. Sarjalla on siis vielä tulevaisuutta edessään, jos kirjailijat vaan jaksavat. 

Suomentanut Ulla Lempinen

Päivi Lukkarila: Skutsi

Skutsi on ohuehko nuorten aikuisten kirja, joka kuuluu osittain työn puolesta luettaviin. Se on kuitenkin taidokkaasti kirjoitettu ja vei minutkin mukanaan. Kirja on yhdessä illassa luettava: ohut ja suuritekstinen. 

Skutsi kertoo neljästä nuoresta, Sabinasta, Joelista, Nasimista ja Lukasta, joiden vanhemmat ovat passittaneet heidät viikonlopun mittaiselle eräleirille Erä-Jorman kanssa. Älypuhelimet jätetään autoon ja metsässä selvitään kartan ja kompassin avulla.  

Erä-Jorma on kokenut selviytymisleirien vetäjä, joskin hän alkaa olla hiukan leipääntynyt työhönsä ja hankaliin nuoriin. Maasto on vaativa, tarvitaan telttoja ja erävarusteita. Juomavesi otetaan joesta tai järvestä ja keitetään ennen juomista. Nuorille tulee paljon uutta opeteltavaa.

Kirjassa tuodaan hyvin esiin erilaisuuden teemaa. Jokainen nuori, yhtä lukuun ottamatta, on jollain tavalla massasta poikkeava. Yhden salaisuus jää lukijan hoksaamisen varaan. Onkin hienoa, ettei kaikkea anneta tarjottimella, vaan nuortenkirjassakin voi olla loppu, jossa pitää itse huomata asioita. 

Kirjan teemana voisi olla: älä katso kuorta, vaan yritä nähdä sen alle. Nasim tulee erilaisesta kulttuurista, mutta haaveilee suomenkielisistä kirjallisuuden opinnoista. Joel pitää ääntä itsestään ja on olevinaan maailmanluokan koomikko. Siihenkin on syynsä. 

Hieno kirja ja lukusuositus kaikille nuorille. Ja aikuisille, jotka tahtovat kurkistaa nuorten maailmaan. Niille, jotka eivät tiedä: skutsi on slangia ja tarkoittaa metsää. 

Elly Griffiths: Herttaässä

Herttaässä on kolmas kirja Brightonin mysteerit -sarjassa. Aiemmat osat ovat Taikatemppumurhat ja Savuverho. Nämä kirjat ovat alunperin ilmestyneet vuosina 2014-2016, ja niitä näköjään suomennetaan parin kirjan vuosivauhdilla.  

Komisario Edgar Stephens joutuu monenlaiseen pinteeseen kirjan kuluessa. Hän pääsee jopa elämänsä ensimmäiselle lentomatkalle Amerikkaan murhan selvittelyn tiimoilta. Mikään ei ole sitä miltä näyttää, ja onko se ihme, kun Edgarin paras ystävä on taikuri Max Mephisto, ja muutkin tuttavat silmänkääntäjiä. 

Edgar haaveilee edelleen häistä Maxin kauniin tyttären Rubyn kanssa. Lukijan silmin suhde etenee kovin verkkaisesti ja alkaakin hirvittää, onko tässä Ruth Gallowayn ja komisario Nelsonin loputtoman suhdevatvonnan toisinto. Toivottavasti ei. 

Kirjassa eletään vuotta 1953 ja on suurten kruunajaisten aika: kansa saa kuningattaren. Ajankuva tosiaankin näkyy tässä kirjassa. Televisio tekee tuloaan joka kotiin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Henkilöt ovat yllättävän sympaattisia ja heidän kanssaan viihtyy. 

Suomentanut Pauli Tapio

Milka Hakkarainen: Jos multaa kaivannet

Ruotsiin muuttaneen toimittaja Rosa Riemusen tarina, josta on saatu lukea kirjoissa Ei verta rantaa rakkaampaa ja Maa kauhein isien, jatkuu tässä kirjassa. Rosa on Ruotsiin muuttanut suomalainen eli ruotsinsuomalainen, jolla on identiteettiongelma. Rosa kokee, että hän ei kelpaa ruotsinsuomalaisissa yhteisöissä, koska on asunut niin vähän aikaa Ruotsissa. Rosa ei ainakaan aiemmissa kirjoissa osannut kovin hyvin ruotsia, eli ei hänellä muitakaan vaihtoehtoja ole sosiaalisiin ympyröihin. 

Entinen poliisi ja entinen rikollinen Jani Peranto on tehnyt Rosan kanssa aiemmissa kirjoissa yhteistyötä. Tässä kirjassa Jani työskentelee vartijana, ja niin taas kohtaavat nuorenparin tiet. Rosalla on toki avopuoliso, mutta Janikin houkuttelisi. Avopuoliso jää hyvin pieneen rooliin.

Kirjassa viittaillaan paljon Rosan ja Janin taustoihin ja aiempiin kirjoihin. Harmikseni en muista niistä paljon mitään. Soisin, että aiempia tapahtumia avattaisiin virkkeellä tai parilla tilaisuuden tullen. Nyt jäi moni vihje ilmaan leijumaan. Esimerkiksi se olisi kiinnostanut, miten Janin poliisi-rikollinen-vartija-tarina on edennyt. Sitäkään en muistanut, että Rosan puoliso on jonkin sortin invalidi. Kirjassa kerrotaan, että edellisen kirjan tapahtumista on viisi vuotta. Siinäkin ajassa ehtii tapahtua paljon.

Molemmat ruotsinsuomalaiset päähenkilöt miettivät identiteettiään jopa siinä määrin, että se alkaa kyllästyttää. Myös Rosan itsetunto on heikko, ja hän pohtii pohtimasta päästyään, kelpaako hän kirjailijana tai toimittajana. Jani miettii myös sukulaisiaan, ja tässäkin on paljon hämäräksi jäävää asiaa, kun en muista aiempien kirjojen tapahtumia. 

Kirjan tapahtumat keskittyvät todellisuudessakin tuttuun uutistapahtumaan: Ruotsiin tutkimusmielessä viedyt vanhat suomalaiset pääkallot ovat palautumassa Suomeen. Rosa on tietenkin toimittajana paikan päällä, kun tapahtumasta tiedotetaan medialle. Monenlaista ehtii tapahtua, ennen kuin pääkallot lopulta pääsevät matkaan. 

Kirjan teksti on hiukan kömpelöä ja raskasta pitkine lauserakenteineen. Alkukankeuden jälkeen siihen tottuu. Myös jotkin ilmaisut ovat kovin yliampuvia. Aiemman kirjan kohdalla olen näköjään valittanut siitä, että kirjailija selittää jokaista ruotsalaista kommenttia. Tässä kirjassa ei enää eritellä, puhuvatko henkilöt suomea vai ruotsia. Enimmäkseen taitavat puhua suomea. Sinänsä omituista muuttaa toiseen maahan asumaan, mutta pysytellä tiiviisti omankielisessä ympäristössä vaivautumatta opettelemaan uuden maan kieltä. 

Stacy Willingham: Kaikki vaanivat vaarat

Willinghamin edellinen suomennettu kirja, Välähdys pimeässä, ei vakuuttanut minua, enkä edes lukenut sitä loppuun. Mietin tämän kohdallakin pitkän tovin, aloitanko lainkaan. Aloitin sitten kuitenkin.

Tarina vei heti mukanaan. Isabelle Draken pieni poika on kadonnut vuotta aikaisemmin, ja Isabelle vetoaa väsymättä eri medioiden kautta yleisöön saadakseen poikansa takaisin. Isabellen perheessä on tapahtunut murhenäytelmä hänen lapsuudessaan, ja se varjostaa yhä hänen elämäänsä. 

Pojan katoamisen myötä Isabellen ja hänen aviomiehensä Benin täydellinen avioliitto särkyi, ja Benillä on jo uusi nainen katsottuna. Paljon enempää kirjasta ei voikaan kertoa, ettei tule paljastaneeksi liikaa. Monet pienet tapahtumat punoutuvat toisiinsa, ja jännitys tiivistyy: kuka vei pojan. 

Kaikki vaanivat vaarat oli parempi kuin odotin. Se on monisäikeinen, ja siinä on harvemmin nähtyjä elementtejä, jotka luovat tunnelmaa. 

Suomentanut Einari Aaltonen

Ragnar Jónasson: Repeämä

Repeämä on kolmas osa poliisi Ari Thorista kertovassa sarjassa. Aiemmat osat ovat Lumisokea ja Tuhkayö. 

Ari Thor alkaa vihdoin sopeutua elämäänsä Siglufjörðurin kaupungissa kaukana pohjoisessa Islannissa. Työ sujuu omalla painollaan, ja poliisiaseman päällikkö Tómasin kanssa yhteistyö toimii. Suhde naisystävä Kristíniinkin on elpymässä tauon jälkeen. 

Kaikki on siis hyvin, kun pikkukaupunkiin saapuu virus, joka aiheuttaa tappavaa verenvuototautia. Kaikki paikat suljetaan ja kaupunki eristetään. Ari Thorilla on aikaa selvitellä poliitikon pojan yllättävää kuolemaa, lapsen kidnappausta ja vieläpä vanhan valokuvan arvoitusta. Sivuroolissa toimittaja Ísrún on kiinnostunut samoista asioista. 

Juonessa on niin monta säiettä, että kirja on vähän liian ohut tähän kaikkeen. Asioita selviää, mutta niistä jää puolivillainen maku suuhun. Toimittajan rooli jää ihmeteltäväksi, tarina olisi toiminut ilmankin häntä. Väkeä on paljon, tapahtumia on paljon. Jokin jää väkisinkin häilyväksi. 

Pidän silti Ragnarin rauhallisesta, peri-islantilaisesta kirjoitustavasta. 

Kirja on suomennettu englannin kielestä. Suomentanut Antti Saarilahti

Lina Areklew: Häpeäpilkku

Areklewilta on aiemmin suomennettu Juhannusruusut ja Lumimyrsky. Häpeäpilkku on Ulvönin murhat -sarjan kolmas osa. 

En paljon muistanut aiemmista tapahtumista, joten kirjan alku sujui haparoiden hämärässä. Komisario Sofia Hjortén palailee äitiyslomaltaan töihin. Vauvan isyys tuntuu olevan vähän epävarma, paitsi isänä itseään pitävän mielestä. Sofia saa apua vauvanhoidossa kummisedältään Thorilta sekä naimisissa olevalta ex-rakastajaltaan Kajlta ja tämän vaimolta. 

Sofian entinen ihastus Fredrik Fröding on menossa naimisiin tyttöystävänsä kanssa, ja muuttanut Tukholmasta Sofian kotikaupunkiin Örnsköldsvikiin. Fredrik aloittaa vihdoin opiskelut poliisiksi, ja työskentelee sen ohessa vartijana. Sofia ja Fredrik eivät oikeastaan tapaa toisiaan kirjassa juuri lainkaan. Sofian työn ohella seurataan Fredrikin kamppailua rasittavan morsiamensa kanssa. 

Poliisi saa tutkittavakseen vanhasta kaivosluolasta löytyneen käden. Sen omistaja pitää selvittää, samoin missä on muu ruumis, kuka se on ja kuka sen tappoi. Siinäpä onkin puuhaa. Tapahtumat etenevät intensiivisesti ja joutuisasti. Lopussa on luvassa useita yllättäviä käänteitä. 

Suomentanut Helene Bützow

Mari Johanna Hauta-aho: Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil

Järkyttävä kirja. Mari Johanna Hauta-aho kertoo lapsen äänellä tähänastisesta elämästään. Kirjassa on parisataa sivua, joista jokaiselle mahtuu henkistä väkivaltaa ja lapsen kaltoinkohtelua.

Kirjan murre sopii suuhuni, kirjaa oli helppo lukea, koska puhun ite samal taval.

Mari Johanna joutui pienestä pitäen olemaan perheen aikuinen, kun vanhempia veti vahvempi voima, päihteet. Vanhemmat eivät käyneet töissä, vaan ryyppäsivät ja käyttivät aineita päivät pääksytysten, milloin eivät nukkuneet humalaansa pois.

En ois ikin uskaltanu viel kuusvuotiaana sanoo mitää takas missää tilantees. Mä koin silti, et tajusin aika paljon asioita. Tiesin, koska mul oli kuumetta ja koska olin kipee ja piti jäädä kotiin ja ilmottaa kouluun. Tiesin, millon piti maksaa laskut tai ostaa ruokaa. Tiesin, koska piti siivota. Ei must tuntunu silt, et oisin kuusivuotias.

Perhe asui Helsingissä ja Vantaalla lähiöissä. Aina, kun vanhempien ryyppäämisen, juhlimisen ja riitelemisen takia tuli häätö, siirryttiin seuraavaan lähiöön. Ja pieni tyttö vaihtoi koulua. Joskus häntä kiusattiin tai syrjittiin, joskus hän onnistui saamaan hyvän kaverin, jonka luona oli turvallista viettää aikaa ja sai ruokaakin. 

Vanhemmat saattoivat olla ryyppyreissuillaan päiväkausia. Välillä he olivat putkassa tai sairaalassakin. Tällöin isovanhemmat ottivat Mari Johannan hoteisiinsa. Siellä ei ollut sen parempi olla. Tyttö näki selvästi, miksi äiti aina dissasi häntä, oli kylmä ja puhui ikävästi. Hän oli oppinut mallin kotoaan, ukki kohteli tytärtään ja tyttärentytärtään samalla tavalla, haukkui ja vähätteli. 

Suuri osa Mari Johannan lapsuudesta kuluikin yrittäen miellyttää äitiä ja hakea tämän hyväksyntää. Koskaan ei tuntunut siltä, että äiti rakasti häntä. Isä kyllä rakasti, mutta vanhempien riitojen takia isää näki yhä harvemmin, ja isälläkin oli omat ongelmansa.

Riipaisevimpia ovat syntymäpäivät ja joulut. Yksin kotona, vanhemmat teillä tietymättömillä. 

Aikuistuessaan Hauta-aho löysi rinnalleen turvallisen ja luotettavan ystävän, Jussin, jonka kanssa hän on perustanut perheen. Perheellä on yhteinen musiikkiharrastus ja Mari Johanna Hauta-aho (s. 1987) on nykyään tunnettu räppäri. Omille lapsilleen hän on pystynyt olemaan turvallinen vanhempi ja siten katkaisemaan huonon vanhemmuuden jatkumon. 

Hyvinvointiyhteiskunnallakin on varjoisa puolensa. Kirjan lopussa Hauta-aho valaa uskoa tulevaan nuorille, jotka elävät samanlaista elämää kuin hän joutui elämään. 

Vaik sun vanhemmat tai muut lähimmäiset ois käyttäneet päihteitä tai käyttäis nyt päihteitä, se ei tarkota, että sun elämä tulis aina olee sitä. Vaik sua kohdeltais kuinka kaltoin, tääl on aina joku, joka pystyy auttaa sua. Älä unohda sitä koskaan. 

 Edit: En näköjään osaa lukea, kun olin kirjoittanut kirjailijan nimen väärin kautta linjan. Nyt se on korjattu.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja sodankäynnin taito

Mielensäpahoittaja ja sodankäynnin taito on jo neljästoista Mielensäpahoittaja-kirja. Voisi kuvitella, että vanhus on jo loppuun kaluttu, vaan yhä löytyy jutunjuurta. 

Mielensäpahoittajan mailla on malmisuoni, jota kaivosyhtiö havittelee. Hänpä ei olekaan rahalle perso eikä halua myydä maitaan. Tästähän sitten soppa syntyy.

Kirjan alkuosa on vähän puiseva eikä edes tunnu perinteiseltä Mielensäpahoittajalta. Ukko painaa menemään sata lasissa ja matkustaa yksin jopa pääkaupunkiin. Kun kirja etenee, löytyy oikea vire ja Mielensäpahoittaja alkaa tuntua taas tutulta tyypiltä. Välillä pärskähtelin puoliääneen parhaille heitoille. Peräkamarin aikamiespoika äiteineen on aivan hulvaton. Muutenkin Mielensäpahoittaja on sanavalmis ja ajattelee usein vahingossa ääneen. 

Viihdyin, taas kerran. 

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Lainasin tämän kirjan kauan sitten, koska kasien äikänkirjassa oli tästä katkelma. Ajattelin lukea koko kirjan, jotta voin kertoa tarkemmin siitä vaikuttavana kirjana. Sittemmin vaihdoin koulua ja opetuskirjasarjakin vaihtui, eikä uudessa äidinkielen oppikirjassa puhuta tästä kirjasta enää mitään. Aion silti nostaa sen esiin, koska se teki minuun vaikutuksen. 

Alkuun kirjan lukeminen tuntui raskaalta, koska se kertoo niin erilaisesta maailmasta kuin se, jossa elän. Vaatii totuttelua asettua tummaihoisen, teini-ikäisen tytön nahkoihin.  Päähenkilö Starr asuu kuvitteellisessa Garden Heightsin kaupunginosassa, jossa asuu ensimmäkseen tummaihoisia ja joka on huonomaineinen lähiö huumekauppaa käyvien jengiläisten takia. Starrin perheeseen kuuluvat isä Maverick, äiti Lisa ja sisarukset Seven ja Sekani. 

Kirjan tapahtumat saavat alkunsa, kun Starr on kotibileissä, joissa aletaan ammuskella. Starr pakenee paikalta lapsuudenystävänsä Khalilin kanssa. Pari joutuu poliisin pysäyttämäksi ja tilanne eskaloituu nopeasti siihen, että poliisi ampuu Khalilin. Kirja voisi aivan hyvin mainostaa perustuvansa tositapahtumiin, koska tällaistahan Yhdysvalloissa tuntuu tuon tuosta tapahtuvan. Lukiessa tuntuikin välillä siltä, kuin olisi uutisten ytimessä. 

Alkukankeuden väistyttyä kirja vei minut mukanaan. Vaikeiden asioiden ja ikävien tapahtumien rinnalla kirjassa on paljon huumoria. Perheenjäsenten välit ovat lämpimät ja he vitsailevat paljon. Koulutytön silmien kautta katsottuna gettoarjessakin on paljon kaunista ja hyvää. Tärkeitä ovat oikeanlaiset vaatteet ja somesovellukset, kuin kenellä tahansa samanikäisellä koululaisella. 

Viha jonka kylvät antaa ajattelemisen aihetta ja näkökulman toisenlaiseen elämään. 

Suomentanut Kaijamari Sivill