Ylikonstaapeli Mira Tulensalon tarina alkaa kirjassa Ruuti, joka on nimetty Tulensalon poliisikoiran mukaan. Martikaisen aiempi sarja kertoi Miran äidistä, Hanna Vainiosta, koirapoliisi hänkin. Siihen kuuluvat kirjat Kasvot pinnan alla, Jäätyneet kasvot, Surman polku ja Pahan kintereillä. Sarjaa on hauska lukea, koska se sijoittuu kotiseudulleni Lohjalle. Päähenkilöt asuvat Sammatissa, joka kuuluu nykyään Lohjaan ja sijaitsee noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Lohjan keskustasta.
Kirjassa liikutaan taas tutuilla kulmilla, jopa kaupunginosassa, jossa asun. Aika harvassa kirjassa ollaan nykypäivän Lohjalla, joten iloitsen tästä sarjasta. Kirjassa vilisee tuttuja paikkoja.
Tällä kertaa Sammatin leirikeskuksista löytyy ruumiita, ja juttu kiertyy vuosien taakse sammattilaisten partiolaisten ympärille. Kiusaamistapaus on saanut sarjamurhaajan liikkeelle. Poliisikoira Ruutia, joka haistaa vainajat, tarvitaan monta kertaa. Ruuti onkin keskeisessä roolissa.
Ihmisten tunteiden käsittely jäi taas vähän lapsipuolen asemaan. Miran ja Marcuksen suhteeseen ei selvyyttä tullut, eikä edes asioita saatu käsiteltyä loppuun, kun murhaaja jo löytyi ja kirja päättyi. Olisi ollut kiva kuulla, mitä muuta kerrottavaa Marcuksella oli. Rikoskomisario Niilo jotakin niin ikään ilmoitti kahvihuoneessa asian, joka sai Miran tunteet kuohumaan. Asia kuitenkin sivuutettiin muutamalla maininnalla. Siitäkin olisi voinut kirjoittaa enemmän, ja Miran keskustelusta Niilon kanssa.
Teksti luisti sujuvasti, ja kirja oli nopeasti luettu. Tapahtumat etenivät kiivaaseen tahtiin, luppohetkiä ei tullut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti