lauantai 25. huhtikuuta 2020

Louise Penny: Kuukausista julmin

Harmittaa, kun kirjastot ovat kiinni. Toisaalta, nytpä saa uutuuskirjat hyppysiinsä itse ostamalla uunituoreina. Tätäkin olisin jonottanut kirjastosta vielä kauan. Olen lukenut Pennyn uusinta viipyillen ja hartaasti, ja nauttinut jokaisesta pienessä Three Pinesin kylässä vietetystä hetkestä.

Rikoskomisario Armand Gamache pääsee pääsiäisen aikaan vieraisille suojaisaan Three Pinesin kylään, jossa on taas tapahtunut merkillisiä asioita. Gamache perehtyy tapahtumiin omaan verkkaiseen tapaansa. Kuten aina, ruualla on iso rooli tässäkin kirjassa. Vesi herahtaa kielelle, kun lukee kuvailuja paksuista pekoniviipaleista, valuvista juustoista ja rapeista leivistä. Pääsisinpä minäkin vieraisille Gabrin ja Olivierin majataloon.

Hadleyn tummanpuhuva kartano luo edelleen synkkiä varjojaan kylän ylle. Kartanon ympärillä tuntuu aina olevan hämärää ja pelottavaa. Karmeudestaan ja pahasta maineestaan huolimatta se vetää kyläläisiä puoleensa. Synkkyyden vastapainoksi on ilo lukea henkilöiden kepeää sanailua. Henkilöt on kuvailtu niin huolella, että he tuntuvat yhtä tutuilta kuin omat työkaverit, tai jopa tutummilta.

Juonen koukeroita riittää ylenpalttisesti, mutta lopussa solmut aukeavat. Three Pinesin kuolemantapauksen lisäksi Gamachea piinaava Sûreté-tapauskin alkaa vähitellen selvitä.

Syksyllä on luvassa taas uusi osa Three Pines -sarjaan. Tuskin maltan odottaa.



2 kommenttia:

  1. Nämä Pennyn dekkarit vaikuttavat kiinnostavilta. Kunhan taas päästään kirjastoon, ehkä sitten voisin aloittaa niihin tutustumisen.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, se kannattaa! Parasta on, kun aloittaa uuden sellaisen sarjan lukemisen, josta on jo ilmestynyt monta osaa :).

    VastaaPoista