Mikko Koivusalon esikoisdekkari yllättää positiivisesti. Suhtauduin siihen kyllä aika skeptisesti, koska kirja on pienen kustantamon kustantama, enkä ole nähnyt siitä mainintoja missään. En muista, mistä keksin tämän lainata. Kaipa se jonkun somessa on kuitenkin vilahtanut.
Kirjassa on sellainen erikoisuus, että pronominia hän ei ole järin monta kertaa käytetty. Sen tilalla käytetään sujuvasti se-pronominia. Kaikki dialogit ovat puhekieltä, mutta niin tuppaa olemaan muukin teksti. Koska kirjan puhekieli on samaa kuin itse käyttämäni, on kirja nopeasti ja helposti luettavissa. Puhekielisyyttä on käytetty niin taiten, ja se sopii kirjan tyyliin niin hyvin, ettei se edes ärsyttänyt kertaakaan. Yleensä liioiteltu tai väärin käytetty puhekielisyys särähtää heti silmään.
Yksi keskeinen henkilö on tummaihoinen rikosetsivä Amos Kedir, jonka esimies Erkki Immonen on katkeroitunut ja elämäänsä kyllästynyt. Poliisi joutuu tekemisiin varsin erikoisen sisarustrion kanssa selvittäessään heidän vanhan isänsä murhaa. Kirjassa on todella paljon käänteitä ja juonenkulkuja. Vähän jännittikin, miten lopussa käy: saavatko kaikki sivutarinat päätöksensä vai jääkö irrallisia langanpäitä repsottamaan sivujen välistä. Kumma kyllä, lopussa kaikki on siististi paketissa.
Amos saa tutkintaansa apua anopiltaan Kuikalta, joka on eläkkeelle jäänyt rikostutkija. Kaksikko pyörittelee asioita yhdessä ja oivaltaa samoja asioita. Kirjassa vilisee aika paljon henkilöitä, mutta heistä on helppo pitää lukua.
Todella hyvä esikoisdekkari, ja ilokseni huomasin tälle ilmestyneen tänä vuonna jatko-osan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti