En yhtään tiennyt, mitä odottaa aloittaessani lukemaan Kadonneiden sanojen kirjaa. Se osoittautuikin fiktiivisen, vuonna 1882 syntyneen Esme Nicollin elämäkerraksi, joka kietoutui todellisiin Oxford English Dictionaryn syntyvaiheisiin. Onko pääroolissa sanakirja vai Esme, vaikea sanoa.
Esme kasvaa sanakirjan parissa työskentelevän isänsä kanssa. Hän viettää päivänsä työhuoneen pöydän alla ja keräilee pudonneita sanalippuja talteen. Esme kasvaa, menee kouluun, alkaa työskennellä itsekin sanakirjan parissa. Esme jättää koulun kesken, mutta vaikka toinen sanakirjatyötä tekevän isän tytär käy koulunsa loppuun, ei hän saa tutkintoa, koska on nainen. Näin päästäänkin naisasiaan, joka nousee kirjassa keskeiseen rooliin.
Esme kiinnostuu sanoista, joita naiset käyttävät ja jotka liittyvät naisten elämään. Miesten kokoamaan suureen sanakirjaan näitä ei hyväksytä, koska niitä ei ole painettu mihinkään. Miesten mielestä sanakirjaan hyväksytyt sanat pitää löytyä aiemmin kirjoitetusta painetusta tekstistä. Esme alkaa kokoamaan omaa sanalippuvarastoaan naisiin liittyvistä sanoista ja niiden merkityksistä. Esme rikkoo rajoja siinäkin, että hänen paras ystävänsä on palvelijatar Lizzie.
Kirja on toisaalta kiehtovaa kuvausta Esmen elämästä ja sen suurista virstanpylväistä, toisaalta vähän pitkästyttävä kaavamaisen, kronologisen etenemisensä takia. Hauska yksityiskohta kirjan lopussa on valokuva sanakirjan parissa työskennelleistä oikeista ihmisistä, jotka esiintyvät myös kirjassa.
Kirjaa lukiessani tajusin, että onhan meillä samanlainen suomen kielen sanalappuvarantokin, Kotimaisten kielten keskuksessa. Olen opiskellessani suomen kieltä käynytkin siellä. Kuten kirjassakin todetaan, kieli muuttuu koko ajan, joten sanojen kerääminen jatkuu yhä.
Suomentanut Tuulia Tipa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti