perjantai 6. marraskuuta 2026

Milla Härmä: Loma

Viisihenkisen perheen lomanvietto on yhtä kiirettä ja valitusta. Perheenjäsenillä ei ole nimiä, on vain mies, yksitoistavuotias, kahdeksanvuotias, viisivuotias ja minäkertojana toimiva äiti. Perhe matkustaa lentokoneella johonkin Euroopan maahan, arvatenkin Puolaan, viikon lomalle. 

Kirja etenee luku ja päivä kerrallaan lomaa eteenpäin, aamusta iltaan. Äiti hoputtaa, patistaa, komentaa, hermostuu ja yrittää maadoittaa itsensä. Lapset käyttäytyvät kuin ketkä tahansa lapset lomamatkalla. Heikoin lenkki on mies, joka on kuin neljäs lapsi. Äiti tuntee toisaalta syyllisyyttä lentämisestä ja kuluttamisesta, toisaalta ajattelee, että siihen on oikeus. 

Lomalla on koko ajan kiire. Pitää ehtiä nähdä mahdollisimman paljon. Vaikka on paahtava helle tai sataa kaatamalla, on mentävä eteenpäin. Loman etukäteissuunnittelu on huonosti tehty, ja koko ajan tulee eteen turhaa odottelua ja pettymyksiä. Äiti odottaa eniten seuraavaa olutlasillista. 

En jaksa sen syvällisemmin miettiä kirjan sanomaa. Sen lukeminen oli hengästyttävää. Ja miten helpottavaa, kun ei itse tarvinnut olla mukana. Sanonpa vain, että loma lasten kanssa on helppo nakki, kun ei mukana ole miestä, joka ei ota vastuuta mistään ja jonka odottaa tekevän asioita, joita ei koskaan tapahdu. 

Kenenkään perhelomalle aikovan ei ainakaan kannata lukea tätä kirjaa. 
 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti