Richard Osman: Mahdoton mammona

Hulvaton Torstain murhakerho jatkaa puuhasteluaan. Elizabeth alkaa toipua miehensä kuolemasta ja on jälleen mukana murhakerhon puuhissa Ronin, Joycen ja Ibrahimin kanssa. Tällä kertaa etsitään kadonneita bitcoineja ja ihmisen räjäyttäjää. Samaan aikaan Ronin tyttären perheessä on ongelmia, joita yritetään peittää Ronilta. Tarkkasilmäiset vanhukset arvaavat kuitenkin jotakin olevan tekeillä. 

Kirja alkaa ihanasti Joycen tyttären Joannan ja Paulin häillä. Häissäkin kaikki puuhastelevat omiaan. Kuten aina.

Osman on taitava kirjoittaja ja kirjat ovat täyttä herkkua. Vaikka juonilankoja on moneen suuntaan, kaikelle löytyy selitys ennen kirjan loppumista. Osmanin taitavuus näkyy siinä, että kaikkia asioita ei sanota suoraan, vaan niistä annetaan vihjeitä ja ne jätetään lukijan oivallettavaksi. Lukija voi sitten hyristä mielissään, kun huomaa hoksanneensa jonkin asian, jota ei sanottu. 

Pitemmittä puheitta: rakastan tätä sarjaa. 

Suomentanut Antti Saarilahti

Ruth Ware: Nainen huoneessa 11

Nainen huoneessa 11 onkin jatkoa kirjalle Nainen hytissä 10. Valitettavasti hyttikirja ei ollut kummoinen, eikä tämä kirja pane paremmaksi. 

Yritin pontevasti lukea kirjaa, mutta juoni tuntuu tyhjänpäiväiseltä ja päähenkilö idiootilta. Jos olet ollut ulkomailla laivalla, jossa sinut on vangittu ja olet melkein kuollut, lähdetkö tuntemattoman ihmisen kutsusta matkalle taas ulkomaille jonkun hotellin avajaisiin, vaikket tiedä, kuka kutsuu ja miksi, ja vaikka sinulla on kaksi pientä lasta? Jos olet tämän kirjan sankaritar, niin voi kyllä, juosten. 

Siinä vaiheessa, kun hotellissa näyttää olevan useita tyyppejä edelliseltä seikkailulta, kannattaisi viimeistään juosta. Karkuun. 

En lukenut sen pitemmälle. 

Suomentanut Antti Saarilahti 

Satu Rämö: Tinna

Tinna on Hildur-sarjan viides osa. Kohta alkaakin Hildurin sukulaiset ja tuttavat olla kaluttu läpi. 

Tinna on Hildurin täti, joka on huolehtinut Hildurista tämän menetettyä vanhempansa nuorella iällä. Nyt, tädin ollessa vanha, Hildur vuorostaan huolehtii tädistään. Tinnaa vaivaavat hänen siskoonsa liittyvät menneisyydessä tapahtuneet asiat, joita hän yrittää selvittää Hildurin avustuksella. 

Samaan aikaan Hildur selvittää vuorilta kuolleena löytyneen naisen tapausta. Hildurin omasta menneisyydestäkin väläytellään häivähdyksiä, joista osa jää tarkemmin käsittelemättä. Hildurin kollegan Jakobin elämä näyttää mukavasti tasaantuvan. Hiukan ihmetyttää, että Jakob raahaa valtavaa, valkoista kudintaan mukanaan joka paikassa, myös ulkomaanmatkalla. Kyllä jokainen neulova nainen ottaa matkalle mukaan mahdollisimman pienen ja näppärästi mukana kulkevan käsityön. 

Kirjassa riittää kaikenlaisia pikkuvirheitä siinä määrin, että mietityttää, onko kirjaa oikoluettu lainkaan. On selvästi puuttuvia sanoja ja väärin kirjoitettuja sanoja. Järjestys, jossa asioita otetaan esille, onnahtelee ja tulee vaikutelma, että sinne tänne on lisätty kappaleita myöhemmin, mutta ei ole tehty tekstille tarvittavia muutostöitä, jotta sen yhtenäisyys säilyisi. 

En ole aiemmin tajunnut, miten suuri merkitys kertojalla on. Tai sillä, että kesken kappaleen kaikkitietävä kertoja muuttuu ulkopuoliseksi kertojaksi. Kyllä sen huomaa ja lukeminen töksähtää. Yhä vain suosittelen pontevampaa oikolukua, vaikka kiire onkin työntää kirjoja maailmalle. 

Lopussa asiat selviävät, vähän liiankin helposti. Onneksi poliiseilla on hyvät hoksottimet ja rikolliset hutiloivat. Yksikin syyllinen piti kirjaa tekemisistään ja säilytti muistikirjaansa työpöydällään. Kirjan lopun käänteistä voi arvata, että jatkoa seuraa. 

Eeva Louko: Viimeinen jälki

Viimeinen jälki on toimittaja Ronja Vaarasta kertovan pääasiassa Lauttasaareen sijoittuvan sarjan viides osa. Tällä kertaa etsitään Särkiniemen pienestä niemennokasta kadonnutta lasta. 

Toimittaja Ronja Vaara asustelee enemmän tai vähemmän yhdessä poikaystävänsä Laurin kanssa, joka on paikallislehden päätoimittaja. Ronja haaveilee kirjan kirjoittamisesta ja saakin lapsen katoamisesta pontta suunnitelmiinsa. Rikoskomisario Anton Koivu tutkii katoamistapausta ja tasapainoilee perhe-elämän ja työn välillä, huonolla menestyksellä. Rakkaus Anskuun on väljähtynyt, eikä poikaakaan tahdo ehtiä tavata. Anton tahtoisi kaiken, mutta ei osaa pitää kiinni mistään. 

Kirjan teemana on ystävyys, ja etenkin ne asiat, jotka tärvelevät ystävyyssuhteen. Niitä tuntuu löytyvän vähän jokaisessa ystävyyssuhteessa. Myös Ronjan, Anskun ja Millan. 

Kirja etenee sutjakkaasti. Henkilöitä on sopivasti, ja heidän väliset suhteensa pitävät jännitettä yllä. Loppuratkaisu oli lähes sellainen kuin odotinkin. Viimeisessä luvussa pedataan jo seuraavan kirjan tapahtumia. 

Stephen King: Viattomien arpajaiset

Viattomien arpajaisissa on keskeisessä roolissa Bill Hodges -vainaan apulainen Holly Gibney. Aiemmat kirjat, joissa Holly on esiintynyt, ovat Mersumies, Etsivä löytää, Viimeinen vartio, Ulkopuolinen, Mitä enemmän verta ja Holly. 

Ensimmäisissä kirjoissa en pitänyt Hollyn hahmosta lainkaan, mutta koska hän nyt on noussut niin keskeiseksi hahmoksi Kingin kirjoissa, olen opetellut pitämään hänestä. Onhan Hollyssa särmää, ja hänellä on kiinnostavia ystäviä. 

Viattomien arpajaiset on silti pettymys. Herää jopa epäilys, onko King kirjoittanut tätä enää itse ollenkaan. Herrallahan alkaa olla jo ikää, ensi vuonna hän viettää kahdeksankymppisiään. Ei kukaan ihmettelisi, ettei sen ikäisellä enää ajatus juokse kirkkaana. Somessa kirjaa on kehuttu vuolaasti. Lienen taas ainoa vastarannan kiiski. Kirjassa on ylettömän paljon henkilöitä. Kaksi rinnakkaista tarinaa kulkee Hollyn ympärillä. Virkkeet ovat välillä pitkiä ja sekavia, ja niissä luetellaan lukuisia nimiä. En alkuun millään pysynyt kärryillä, kuka kukin on. Ehkä tämä onkin minun ikäongelmani, ei Kingin.

Kumpikin kirjassa kulkevista kertomuksista on vähän löyhä. Ne ovat aika tavanomaisia tarinoita jännityskirjoissa, eikä King tuo niihin mitään ennen näkemätöntä. Loppuhuipennus jää latteaksi, koska syylliset tiedetään jo etukäteen. Kirjan lukeminen kesti aivan liian kauan, koska se ei vetänyt mukaan imuunsa missään vaiheessa. Loppusanoissa King paljastaa, ettei itsekään ole täysin tyytyväinen kirjaan. 

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Jenny Colgan: Häät suolaisten tuulten saarella

Häät suolaisten tuulten saarella kuuluu Koti pikkusaarella -sarjaan. Colganilla on aika monta samantapaista sarjaa, joita suomennetaan parhaillaan. Tämäkin kirja loppui sellaiseen kohtaan, että jatkoa luulisi seuraavan. Sarjaan kuuluvat myös kirjat Suolaisten tuulten saari, Vuorovetten ranta sekä kaksi joulukirjaa, Joulu suolaisten tuulten saarella ja Joulu unelmien kartanohotellissa.

Flora suunnittelee häitään Joelin kanssa. Samaan aikaan saaren hotelliin on tulossa suuret julkkishäät. Hääsuunnitelmat eivät edisty kummankaan morsiamen toiveiden mukaan. Lopulta suunnilleen kaikki kuitenkin saavat toisensa. Paitsi ne, jotka eivät saa. 

Kirja on vauhdikas ja viihdyttävä. Pikkuinen Muren saari kuulostaa hyvin idylliseltä paikalta. Kirjan sisältö on tavanomaista romanttista hömppää. Colgan on kuitenkin ujuttanut sinne kompastuskiviä riittämiin, jotta mielenkiinto säilyy yllä. 

Suomentanut: Paula Takio

Liina Putkonen: Kaukaisten haaveiden huvila

Olen näköjään kovasti pitänyt Kielokoski-sarjan aiemmista kirjoista, jotka ovat Unohdettujen unelmien kirjasto, Varastettujen hetkien puutarha ja Hiljaisten tarinoiden tupa. Tätä kirjaa aloittaessa tuntui, että jokin tökkii. Ainan elämä ei olekaan enää niin kiinnostavaa. Luulen sen johtuvan siitä, että kirjassa lapsiperhe-elämä on aina sokerilla kuorrutettua. Vaikka lapset kiukuttelisivat, aikuiset ovat ymmärtäväisiä ja pitkäpinnaisia. He ovat myös ennakoinnin mestareita: joka paikkaan varustaudutaan runsailla välipaloilla ja viihdykkeillä. Ainan pikkuinen parkuu koko pitkän lentomatkan, mutta Aina suhtautuu siihenkin viileän rauhallisesti. 

Kaikki aikuiset myös suorastaan kilvoittelevat siitä, kuka saa olla taaperolauman hoitovastuussa. Aina ei tiedä mitään parempaa, kuin lukea kirjaa ääneen alakouluikäisille (?) muiden lapsille. En ole itse yhtä hyvä ihminen, joten koen nämä kohdat aika epätodellisiksi. 

Aina voisikin olla lähes pyhimys, jollei hänellä olisi muutamaa miestä kierroksessa yhtä aikaa. Komea naisiinmenevä ohjaaja piipahtelee Ainan sängyssä aika ajoin. Ystävättären seksibileissä Ainalla on salainen ihailija. Ja sitten on tietysti Ainan lapsosen isä, joka asuu ulkomailla, ja jonka kanssa Aina viettää kiihkeitä hetkiä. Aina on tuon tuosta hekumansa huipussa. 

Carlo, Ainan lapsen isä, onkin oma lukunsa. Siinä taas yksi pyhimys, joka tietäessään kuolevansa millä hetkellä hyvänsä vetäytyy suunnilleen luostariin harmittelemaan asiaa. Suurin osa ihmisistä ottaisi luultavasti viimeisistä ajoistaan kaiken irti ja keskittyisi rakkaisiin ihmisiinsä ja jättäisi näille kauniita muistoja. 

Ainan sukupuu on luku sinänsä. Kirjan alkuosa meneekin taustojen avaamiseen, kuka onkaan sukua kenelle. Silti ihan kaikkea ei kerrattu. Niinpä en muista, miten Peppilotta on sukua Ainalle. Henkilögalleria paisuu paisumistaan, ja uusia sukulaisia löytyy joka toisen kiven alta. Tämäkin alkaa olla jo epäuskottavuuden rajan toisella puolen. 

Kaikesta tästä huolimatta kirja kulkee vetävästi, ja sitä on vaikea laskea käsistään. Ymmärsin kirjailijan loppusanoista Ainan tarinan olevan nyt valmis. Ainakin se alkaa olla niin lavea, että mahdollisten jatko-osien henkilögalleria hirvittää. Jäihän Kielokoskelle vielä muutamia löytymättömiä henkilöitä, eli ken tietää. 

Samuel Bjørk: Pommittaja

Pommittaja on jo kuudes osa Mia ja Munch -sarjassa. Sarjan aiemmat osat ovat Minä matkustan yksin, Yölintu, Poika pimeästä, Susi ja Saari kaukana kaikesta. Sarja kertoo ikääntyvän poliisin Holger Munchin ja hänen nuoren suojattinsa Mia Krügerin yhteistyöstä. 

Käsittääkseni sarjan kirjat ovat ilmestyneet samassa järjestyksessä kuin ne on suomennettu. Joissakin kirjoissa Munchin ja Krügerin yhteistyö on jatkunut pidempään, tässä kirjassa Krüger on vasta 21-vuotias, eikä ole päättänyt, haluaako edes poliisiksi. Myös kirjassa Susi Krüger oli vasta tulossa Munchin tiimiin. 

Tällä kertaa Oslossa riehuu hullu pommittaja. Ihmisiä kuolee ja loukkaantuu vakavasti. Kuitenkaan menetettyjen ihmishenkien määrästä ei juuri puhuta. Kaikki huomio on Munchin tiimin työskentelyssä ja Krügerin aivotyössä. Tapahtumat etenevät vauhdilla, ja poliisit ovat jaksamisensa äärirajoilla ehtimättä nukkua lainkaan. Krügerin työskentely on myös kovin hiomatonta ja rikkoo rajoja. Tämä luo tiettyä epätodellisuuden tuntua raa'an väkivaltaisen juonen ohella.

Joissakin kohdissa tapahtumiin jää aukkoja, joita ei kurota kiinni. Kirja olisi kaivannut ehkä vielä pari toimitus- ja muokkauskierrosta. Harvoin säälin kirjojen henkilöitä, mutta Mia Krüger -parka tulee tätä vauhtia palamaan nopeasti loppuun. 

Suomentanut Päivi Kivelä