perjantai 13. toukokuuta 2022

Gregg Olsen: Äitimme oli sarjamurhaaja

Kammottava kirja, joka on kuitenkin hyvin kirjoitettu. Olsen toimii Knotekin tyttöjen tarinan kertojana. Hän kirjoittaa mukaansatempaavasti ja osaa sujuvan kerronnan. Aihe vain on kovin järkyttävä. 

Shelly Knotek on lapsesta saakka ollut riidankylväjä ja taitava manipuloimaan muita. Aikuisena hänestä kehittyy sadistinen psykopaatti, joka kohtelee kaltoin niin lapsiaan kuin ystäviäänkin. Shelly pahoinpitelee, nöyryyttä ja kiduttaa lähimmäisiään, mutta ei koskaan myönnä itse tekevänsä väärin. Hän kääntää kaiken aina jonkun muun syyksi. 

Kirja perustuu Shellyn äitipuolen ja kolmen tyttären kertomuksiin. Nikkin, Samin ja Torin lapsuudesta lukiessa tulevat elävästi mieleen lehtikirjoitukset Vilja-Eerikan lyhyestä elämästä ja Vera Miettisen kirja Eerika. Tosin Knotekin perheen lasten elinolot eivät paljastuneet viranomaisille kuin vasta kahden lapsista ollessa jo aikuisia. Yhtäläistä on sadistinen, manipuloiva nainen ja yksinkertainen mies, joka tekee, mitä käsketään. Knotekin tyttöjen isäpuolikaan ei ymmärrä tekevänsä väärin. Tytöt onneksi selviävät hengissä lapsuudestaan ja nuoruudestaan, toisin kuin muut Shellyn armoille joutuneet.

Vaikka kirja on kammottava ja järkyttävä, se pitää otteessaan, koska lukijan on saatava tietää, kuinka Shelly jää lopulta kiinni. 




2 kommenttia:

  1. Kuulostaa sen verran hyytävältä, että heikot hermoni eivät tätä kestäisi. Varsinkin kun tarina on tosipohjainen.

    VastaaPoista
  2. Tätä ei todellakaan voi suositella herkille ihmisille.

    VastaaPoista