sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Liane Moriarty: Sulje silmäsi ja laske kymmeneen

Tällä kertaa Moriartyn romaanissa ei ollut mitään trillerimaisia piirteitä. Aloitusasetelmana on seurustelun aloittava pari, jonka toista osapuolta (miestä) tämän aiemmin jättämä henkilö stalkkaa aktiivisesti. Tavallaan toivoin, että asetelma kääntyisi ja miehestä paljastuisi jotain kammottavaa. Tai tulisi jokin käänne, joka muuttaisi tilanteen pahemmaksi. Tai joku tekisi jotain ratkaisevaa. 

Näin ei valitettavasti käynyt. Kolmiodraamaa veivataan loppuun saakka. Odotin edes loppuratkaisussa inhimillistä käännettä ja suvaitsevaisuutta jätettyä kohtaan, eli annettaisiin tämän tavata lasta, jota hän oli jäänyt kaipaamaan. Ei sitäkään. Henkilöt pyörivät täysin oman napansa ympärillä tappiin asti. 

Olipas turhake. Alkuperäisteoksen nimi onkin ollut The Hypnotist's Love Story, eli se ei edes lupaa muuta kuin siirappia.




2 kommenttia:

  1. Minulla on tämä juuri lainassa, saapa nähdä mitä pidän. Instagramista jäi mieleen, kun jotkut sanoivat juuri sitä, että odottivat koko ajan jotain käännettä, mutta sitä ei koskaan tullut. Harmi.

    Juuri nyt luen muuten sitä Jouko Heikuran Mustien vuorten varjossa, jonka sinäkin luit kerran. Aluksi olin innoissani, mutta juuri tällä hetkellä on vähän hyytynyt olo. Saa nähdä pelastaako loppu mitään.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti en spoilannut liikaa Moriartya! Mustien vuorten varjossa ei ollut kummoinen.

    VastaaPoista