Saara Kesävuori: Saarroksissa

Vanha kunnon Viisikko-seikkailu! Sellaiselta tarina ainakin vaikutti, kun porukka kerääntyi kalliosaarelle dominikaanimunkkien (aivan oikein, dominikaanimunkkien, Suomessa) järjestämään retriittiin. Meri alkoi myrskytä ja porukkaa kuolla. Olisin vihjaissut tässä kohtaa myös kymmenestä pienestä neekeripojasta, jollei kirjailija olisi itsekin hoksannut yhteneväisyyksiä juonessa ja pannut repliikkiä yhden henkilön suuhun. Viisikko-tunnelmaa edesauttoi se, että kirja vaikutti alkuun nuortenkirjalta kirjoitustyyliltään.

Henkilöt esitellään alussa huolella, mutta kaikki mitä kerrotaan, on niin ilmeisen läpinäkyvän tärkeää jatkon kannalta, että juonenkulun pystyy pitkälti arvaamaan kertomusten perusteella. Juonen kannalta keskeinen henkilökin nousee jokaisen ajatuksissa jollain tavalla esiin. Laimeaa, kovin laimeaa. Ihan tuli lukiessa ikävä taitavasti koottuja romaaneja, joissa kerrotaan kyllä henkilöistä ummet ja lammet, mutta siten, ettei siitä pysty juonta päättelemään. Kesävuori taitaa aliarvioida lukijansa.

Kirjassa on paljon paasausta katolilaisuudesta ja uskonasioista. Silti tekstissä esiintyy sanoja, jotka eivät ainakaan minun sanavarastooni tätä ennen kuuluneet (nyt kuuluvat, kiitos Google), eikä niitä vaivauduttu mitenkään selittämään. Ruusukko esimerkiksi ei liity kukkiin. Google kertoo sen olevan rukous, mutta kirjassa niitä näpelöitiin käsissä. Kuvahaku näyttää sen olevan eräänlainen rukousnauha. Nähtävästi se on molempia. Myöskään saksalaisen sotilaan tetsarivaljaat eivät sanoneet yhtikäs mitään.

Päähenkilö Olli Holma on 46-vuotias eläköitynyt sotilastarkkailija, joka lähtee mukaan retriittiin salaisessa sotilastehtävässä. Kirjan tapahtumia katsellaan pitkälti Holman näkökulmasta, mutta Holma jää silti etäiseksi ja vähän säälittäväksikin. Holma nimittäin käy mielessään kaikki asiat läpi muistellen joko mitä isäkin on kertonut (niin, 46-vuotiaana) tai mitä yksi hänen entisistä rakastatetuistaan on sanonut. Olisi kauhean kiva, jos päähenkilöllä olisi omiakin ajatuksia ja jonkunnäköinen luonne.

Holmalla on kova pätemisen tarve, varmaan isänsä silmissä, ja siksi hän yrittääkin parhaansa mukaan ratkoa saatella tapahtuvia rikoksia. Kauhean hyvin hän ei hommassa pärjää. Saarella tapahtuu hurjan salaperäisiä asioita, jotka osoittautuvat loppujen lopuksi aika latteiksi. Kirjan lopuksi selviää, että syyllinen ei ollutkaan itsestään selvä. Onneksi Holma ehti jo epäillä kaikkia, joten hän varmasti koki onnistumisen tunteita.

Jännästi kirjan lopussa Holman taskussa on ihan toisen tyypin puhelin, mutta silti isi soittaa siihen.

Ei tätä suosittelemaan kykene. Pitää varmaan lukea koko trilogia. Loppu jäi niin levälleen.