Arikan esikoisdekkarin tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliselle, Saaristomeressä sijaitsevalle Farlaxin, suomeksi Vaarlahden, saarelle. Saari on aika suuri, siellä on ammattiopisto, kirjasto ja varuskuntakin. Saarelle pääsee lossilla tai veneellä.
Kirjassa on heti alkulehdiltä lähtien liikaa kömpelösti tehtyä tuotesijoittelua. Jokaisen esineen tuotenimeä ei tarvitse mainita. Riittää, kun sanotaan nojatuoli, rantatuoli tai matkakassi. On myös häiritseviä lapsuksia, tässä yksi: yksi päähenkilöistä, Sophie, riisuutuu heti kotiin päästyään alastomaksi ja hyppää mereen uimaan. Vähän myöhemmin hän miettii, että edellisjuhannuksena kaverin mökillä saunottiin ja uitiin meressä, vaikka tähän vuodenaikaan merivesi on hänen mielestään aivan liian kylmää. Hyvin siellä hetki sitten kelluskelutti.
Hyvin poikkeuksellista on parikymppisten sisarusten murha, ainakaan itse en ole ennen törmännyt sellaiseen lukemissani kirjoissa. Silti kirjassa siitä ei puhuta juuri halaistua sanaa, vaikka kyseessä on epätyypillinen tapaus. Puhutaan vain murhasta tai nuoren naisen murhasta. Ruumiit ovat vähissä vaatteissa, sanotaan pariin otteeseen. Ei kuitenkaan täsmennetä, miten vähissä. Ilmaisu "vähissä vaatteissa" voi tarkoittaa monenlaista asua. Ruumiita ei kuvailla lainkaan, vaikka lukijaa kiinnostaisi, miten ne oli aseteltu, kun asetelman poikkeuksellisuutta korostetaan. Kaikki muu jaaritellaan paikalla olevista poliiseista kyllä. Jotenkin tuntuu, että painopiste on ihan muissa asioissa kuin murhan selvittelyssä. Yhdellä poliisilla on söpö koira, joka kuseksii ihmisten pensaat ja kukkaruukut surutta. Koira saa erittäin paljon palstatilaa vainajiin nähden.
Yllä olevat mietteet kirjasin ylös luettuani ensimmäiset sata sivua. Kirjan loppuun päästyäni totesin sen olleen omalla tavallaan koukuttava, vaikka moni asia häiritsikin.
Kirjan henkilöt ovat mukavan oloisia. Poliisi Toomaksella on sairas vaimo, joka tarvitsee jatkuvaa hoitoa. Poliiseja ajoittain auttavan tutkija Sofien puoliso on surmattu joitakin vuosia aiemmin. Poliisissa työskentelevät Toomaksen lisäksi Abbeksi kutsuttu Abraham, jonka syntyperää yritin kirjan luettuani selailla, mutten enää löytänyt, sekä Maija, joka ei ole penaalin terävin kynä. Poliisilaitoksella häärii myös siviilipalvelustaan suorittava Linus. Muitakin henkilöitä on pienellä saarella roppakaupalla. Hauska oivallus on porukkalottoporukka, joka saa yhteen erilaiset ihmiset, joita yhdistää vain yksi asia.
Loppusanojen mukaan kirja pyrkii olemaan perinteinen arvoitusdekkari. Dekkariosuus jää mielestäni vähäiseksi ja ontuvaksi, ja kirja vaikuttaakin enemmän feelgood-tyyppiseltä romaanilta. Se voisi olla kirjalle parempi lajityyppi, koska henkilöiden ihmissuhteissa riittää ruotimista ja Abben sanailu on hauskaa ja osuvaa. Nelinkertainen murha on aika iso pala purtavaksi tälle poliisiporukalle. Ilmankos amatööri-Sophie selvittääkin murhat ennen poliisia. Kirja on siis muuten hauska ja viihdyttävä, mutta ahkera dekkarien lukija joutuu kiristelemään hampaitaan poliisityötä seuratessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti