maanantai 27. huhtikuuta 2026

Yrsa Sigurđardóttir: Löydän sinut

Löydän sinut on Musta jää -sarjan kolmas osa. Sarjan aiemmat osat ovat Näen sinut ja Muistan sinut. Sarjan keskeiset henkilöt ovat poliisit Týr ja Karó sekä oikeuslääkäri Iðunn. Kolmikko tulee hyvin toimeen keskenään, koska kaikilla on omat salaisuutensa. Olen edellisen kirjan arviointiin kirjoittanut "Iðunnin elämä muuttuu kirjan lopussa ihanasti." Valitettavasti tässä kirjassa tähän ihanuuteen ei palata, enkä muista yhtään, mitä se mahtoi olla. 

Kirjan tapahtumat pyörivät kahden naapuruksina asuvan pariskunnan riitojen ympärillä. Poliisi kutsutaan paikalle tuon tuosta selvittämään tehtyjä kolttosia. Toisaalla nuori nainen lähtee keikkahommiin kalastusalukselle kokiksi. Lukijan on vaikea samastua siihen, että naisen mielestä kyseessä on suorastaan tuottoisa unelmaduuni. Kun vielä jätteiden lajittelukeskuksessa tehdään yllättävä luulöytö, on lankojen solmimisessa jo kova työ. 

Kaikki rinnakkain kulkevat tarinat etenevät hurjaa vauhtia ja eskaloituvat jännittäviin tilanteisiin. Lukijan on hotkittava kirja mahdollisimman nopeasti, jottei tipahda kärryiltä. Jälkisanoissa lukijalle tarjotaan harvinaisena herkkuna jälkiruoka: loputkin langat solmitaan.

Tuskin maltan odottaa seuraavaa osaa. 

Suomentanut Marjakaisa Matthìasson





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti