sunnuntai 12. huhtikuuta 2026

Denise Rudberg: Killer Queen

Rikospoliisi Karin Johansson jatkaa tutkimuksia tässä Dancing Oueen -kirjan jatko-osassa. Edellinen kirja loppui ikävästi aivan tapahtumien keskipisteeseen, josta tämä suoraan jatkuu. Enpä muista kyllä yhtään enää, mitä siinä tapahtui. Vaikka aiemman kirjan tapahtumia ei suoranaisesti kerrata, pääsin yllättäen äkkiä juoneen mukaan. Vain pari ensimmäistä sivua yritin miettiä, mitä aiemmin tapahtuikaan. 

Kirjan tapahtuma-aika on vuosi 1976. Karin Johansson työskentelee Tukholman poliisissa ja joutuu mukaan murhatutkintaan. Karin työkavereineen ovat moniulotteisia ja kiinnostavia henkilöitä. Karinin yksityiselämässäkin tapahtuu: puoliso Bengt-Åke sairastuu vakavasti. Poliisin arkistossa työskentelevän Agnetan elämäkin toistaa hyvin ajankuvaa. 

Aika ennen kännyköitä näkyy monella tavalla. Sairaalassa vastattiin lankapuhelimella tehtyihin potilastiedusteluihin vain tunnin ajan päivässä. Jopa työkiireessä ajava poliisiauto pysäytetään puhelinkopin tuntumaan ja soitetaan sieltä esimiehelle lisätietoja varten. 

Kirja kulkee todella vetävästi ja loppuu ihan liian nopeasti. 

Mielenkiintoista on, että Tukholmassa puuhataan kuninkaallisia häitä armon vuonna 1976. Kaarle Kustaa (kuten olen häntä lapsuudessani oppinut kutsumaan) ja Silvia ovat siis olleet naimisissa kohta 50 vuotta. 

Suomentanut Anu Koivunen





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti