Rakel on Hildur-sarjan neljäs osa. Aiemmat osat ovat Hildur, Rósa ja Björk sekä Jakob.
Rämön kirjoitustyyli on löyhä ja hyppelehtivä, tapahtumia on vaikea "nähdä" mielessään. Olen aiemminkin huomannut saman viimeistelemättömyyden vaikutelman. Tapahtumien kulku lienee kirjailijalla kirkkaana mielessä, mutta niiden auki kirjoittaminen jää vaillinaiseksi. Se tekee lukemisesta töksähtelevää, kun miettii, miten asiat menivätkään. Lukemisen alussa se tökkii eniten, ja vähitellen siihen aina tottuu kirjan edetessä.
Hildur on löytänyt kadonneet sisarensa ja tapaa heitä säännöllisesti. Kaikki kolme jäävät silti kovin etäisiksi. Siskoista ei saa oikein mitään irti. Hildurinkin elämässä tapahtuu isoja asioita, mutta ne kuitataan parilla epämääräisellä lauseella. Hildur on kuin haamu laavakenttien keskellä, pelkät ääriviivat. Täytettä niihin ei kirjoista saa. Jakobinkin ajatusmaailmasta kerrotaan melkeinpä enemmän. Tosin Jakobin tapaaminen vanhempiensa kanssa jää ärsyttävästi kesken ja roikkumaan. Mitään selitystä siihen liittyviin asioihin ei tullut.
Kirja on saanut jo kritiikkiä ohuehkosta rikostapauksesta, joka jää Rakelin tarinan varjoon. Kirjassa tosiaan selvitetään paria rikostakin samalla huolettomuudella kuin muutkin asiat esitellään. Rakelin tarina on mielestäni kummallinen, irrallinen sepitelmä, joka on kertaalleen kerrottu jo aiemmissa kirjoissa. Tämänkertainen esitys ei oikeastaan tuo mitään uutta. Tavallaan näen, millaista kokonaisuutta näillä tarinoilla on ehkä tavoiteltu, mutta sitä ei ole jaksettu avata kunnolla.
Kirjan suosio on jo räjähdysmäinen, vaikka se on vasta ilmestynyt. Onhan se juoneltaan simppeli seurattava niillekin, jotka lukevat vähemmän dekkareita tai ylipäätään vähemmän. Aktiivisella markkinoinnilla on varmasti osuutensa asiaan. Hildurissa on kuitenkin jotain, mikä vetää puoleensa kaikista puutteista huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti