perjantai 20. marraskuuta 2020

Sara Blædel: Tyttö puun alla

Edellisen etsivä Louise Rickistä kertovan dekkarin takakannessa väitettiin sen olevan sarjan viimeinen osa. No eipä ollut. Mikä lie ollut syynä moiseen väittämään.

Tällä kertaa Louise Rick on puolen vuoden sapattivapaalla maailmaa kiertämässä. Ihmissuhteet alkavat hiertää, ja samaan aikaan kotomaassa on Louisen perheellä kriisi. Louise palajaa kotiin Tanskaan ja alkaa siinä sivussa selvitellä naisten katoamisia. Kaiken takana ovat jälleen kerran teini-ikäisten riidat ja joku, joka kantaa kaunaa. 

Kirja on taattua laatutavaraa. Vain yksi asia jäi vaivaamaan: kun Louisen toimittajaystävä Camilla saa tietää taas yhden naisen kadonneen, hän ei kerro siitä missään vaiheessa Louiselle, joka kuitenkin yhtäkkiä tietää siitä. Tokikaan kaikkea ei kirjoissa kirjoiteta auki, mutta tämä on mielestäni keskeinen kuvio ja ihmetyttää, ettei sille anneta sen arvon mukaista huomiota. 

Loppua kohden jännitys tiivistyy niin, ettei kirjaa malta laskea käsistään. 

Lisättäköön, että ötökkäkammoisten ei kannata lukea tätä. 






2 kommenttia:

  1. En tajunnut kuka oli se,joka toi susanille esimerkiksi vettä sinne luolaan ja näin ollen tiesi susanin olinpaikasta?

    VastaaPoista
  2. Mä en enää muista tarkkaan, mutta en mäkään tainnut sitä tajuta.

    VastaaPoista