tiistai 17. marraskuuta 2020

Ann Cleeves: Kylmä maa

Seitsemäs osa komisario Jimmy Perezistä kertovassa Shetlanninsaarten murhat -sarjassa. Kuten niin moni sarja edetessään, tämäkin on alkanut vähän kyllästyttää. 

Jimmy Perez on hyvin verkkainen puhumisissaan ja tekemisissään. Pätee myös ihmissuhteisiin, joista ei tule sen valmiimpaa. Perezin kihlattu kuoli muutama kirja sitten, ja uuteen suhteeseen ryhtyminen tuntuu olevan vaikeaa. Vaikeaksi siitä tekee sen, että kaikki vain arvailevat, mitä toinen ajattelee, mutta kukaan ei puhu mitään. Varsinaista pään seinään hakkaamista.

Perez huolehtii kuolleen kihlattunsa pienestä tyttärestä, vaikkei olekaan tämän isä. Perez hoitaa tunnollisesti arki- ja kouluasiat, mutta minua vaivaa se, ettei Perez osoita minkäänlaisia tunteita tyttöä kohtaan. Eihän se pääasia ole dekkarissa, mutta ärsyttävä yksityiskohta silti. 

Maanvyörymän myötä saarelta löytyy kuollut kaunotar. Perez alkaa selvittämään naisen henkilöllisyyttä ja murhaajaa. Edessä on paljon yllättäviä käänteitä. Naapurin nuorukaisen salaisuus tosin oli paljon latteampi kuin kuvittelin sen voivan olla. 




2 kommenttia:

  1. Harmillista kuulla, että sarja kyllästyttää. Minä jakasan viihtyä myös tämän sarjan parissa!

    VastaaPoista
  2. Mulla on vissiin joku lukuähky. Luen liikaa, eikä mikään enää säväytä. Tai ani harva säväyttää. Jimmy Perez on kyllä hyvä tyyppi.

    VastaaPoista