Olen lukenut Moa Herngrenin kirjoittaman Ruotsalaisen avioeron ja pidin siitä paljon. Sisaruskateudessa on samoja piirteitä.
Kolme sisarusta, Ulrika, Andrea ja Rasmus, näkevät perheen sisäiset voimasuhteet eri tavoin. Ulrika on vanhin, ja hän oli isän suosikkitytär siihen saakka, kun nuorempi sisko Andrea syntyi. Rasmus on lapsista nuorin, ja hänen syntyessään Ulrika muutti jo kotoa pois. Nyt sisarukset ovat aikuisia, tyttäret jo viisissäkymmenissä.
Andrea pitää itseään ainoana tolkun ihmisenä sisaruksista. Hänellä on menestyvä arkkitehtitoimisto, onnellinen avioliitto Danin kanssa ja ongelmainen tytär Liv. Ulrika ei saa otetta elämästään, vaan ajelehtii alivuokralaisasunnosta toiseen ja tekee matalapalkkaisia töitä. Ulrika elää poikansa Vincentin kanssa kädestä suuhun. Rasmus on päälle kolmikymppinen, asuu omassa asunnossaan ja on hyvä alallaan.
Kun isä kuolee, alkavat sisarusten suhteet kärjistyä. Kirjassa seurataan parin vuoden ajanjaksoa ensin Andrean näkökulmasta, sitten Ulrikan. Asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia, kun niitä katsoo toisen silmin. Lopuksi tapahtumat nähdään vielä Rasmuksen näkökulmasta.
Kirja on hyvin tummasävyinen. Vanhempien kuolemat tuovat surun sivuille. Pinnan alla kyteneet puhumatta jääneet asiat nousevat pintaan ja aiheuttavat kitkaa.
Herngrenin kirjoissa on erityisen kauniit kannet.
Suomentanut Sirje Niitepõld
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti