Punapipoinen poika on ensimmäinen säeromaani, jonka olen lukenut. Senkin vain siksi, että seiskaluokkalaiset lukevat sen yhteisenä kirjana. Säeromaani ei ole tuntunut tyylilajilta, johon haluaisin enempää tutustua. Toki se näyttäytyy nuorten mielestä helppona, kun tekstiä on vähemmän ja väljemmmin sijoiteltuna kuin perinteisessä romaanissa. Säeromaanissa kuitenkin jää väistämättä asioita kertomatta, ja se vaatii lukijalta rivien välistä lukemista ja tulkintaa. Tämä on monelle nuorelle vaikeaa. Jos asioita ei sanota suoraan, niitä ei ole.
15-vuotias Marli on asunut perheineen pari vuotta ulkomailla. Marli on viihtynyt siellä, mutta perhe palaa nyt isän työn takia takaisin Suomeen. Marli joutui jättämään taakse tärkeän ihmissuhteen, josta vähitellen paljastuu, että ehkä se ei sittenkään ollut niin tärkeä.
Koulu ei lähde sujumaan Suomessa. Kaverit ovat muuttuneet, koulussa vaaditaan paljon suorituksia ja ikävä entiseen kotimaahan vaivaa. Onneksi on Lamppu, Marlin rakas koira. Koiralenkillä Marli tapaa salaperäisen Suiden, joka osaa sanoa ne oikeat sanat. Kaikesta huolimatta Marli masentuu ja asiat menevät yhä huonommin.
Pidin siitä, että aikuinen lukijakin saa jännittää, miten kirja päättyy. Vähiin riveihin on saatu mahtumaan paljon asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti