Kastanjamiehen luettuani odottelin innolla sille jatkoa. Sitä onkin saanut odotella useamman vuoden. Valitettavasti Kuurupiilo ei ole Kastanjamiehen veroinen.
Kirjan alku on tahmea aina parinsadan ensimmäisen sivun verran. Sitten juoni lähtee kulkemaan. Kirja on varsinainen tiiliskivi, koska kirjailijalla on ollut tarve pipertää yksityiskohtien parissa aivan liikaa. Valitettavasti en jaksa keskittyä tarkkaan lukemiseen, kun haluan nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jotkin yksityiskohdat jäivätkin hämärän peittoon, kun oioin suuria linjoja pitkin ahmien tapahtumien käänteitä.
Päähenkilönä on taas rikostutkija Naia Thulin, joka on siirtynyt murhien tutkinnasta toiselle osastolle. Kuitenkin Thulin kutsutaan paikalle, kun nainen katoaa ja löytyy paloiteltuna. Kun murhaaja pääsee vauhtiin, ruumiita tulee lisää. Thulinilla oli Kastanjamiehen aikaan suhde toisen poliisin, Mark Hessin kanssa, mutta Hess lähti maasta sanaa sanomatta ja se kuivui siihen. Hess on ollut ulkomailla ja palannut, ei suinkaan Thulinin takia, vaan veljensä takia. Nyt Thulinilla on uusi miesystävä, mutta Hessin palattua kuvioihin hän olisi valmis taas heittäytymään Hessin kaulaan. Rasittavaa ihmissuhdeveivaamista.
Murhaaja on kovin ilmeinen ja arvattavissa jo parinsadan sivun jälkeen. Kirjan lopussa, kun murhaaja jo tiedetään, tarjotaan elokuvamainen verinen loppukamppailu, joka on myös aivan turha. Ei lukijaa enää kiinnosta, kun murhaaja on selvillä. Tämän jälkeen seuraa vielä omituinen rakkaushömpötysluku.
Kirjan juoni olisi vetävä ja mielenkiintoinen, jos sitä olisi tiivistetty isolla kädellä. Sen jälkeen, kun lukija on arvannut murhaajan, pitää seurata tuskastuttavaa poliisityötä vielä monta, monta sivua. Poliisit eivät ehdi kuunnella todistajia eivätkä jutella keskenään. Kaikki säntäilevät omien ajatustensa perässä.
Kääntäjä ei tunnu tietävän, että lauseenvastikkeita käytettäessä ei tule pilkkua.
Suomentanut Jaana Palanterä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti