tiistai 29. tammikuuta 2019

Marko Immonen: Kuoleman koeaika

Olen rohkeasti tarttunut vähemmän tunnettuihin suomalaisiin dekkarinkirjoittajiin, ja se on kyllä ollut palkitsevaa. Immosen esikoisdekkari vuodelta 2016 on aivan huikeaa tykitystä. Periaatteessa mahdollista, ehkä vähän yliampuvaa, mutta täysillä painetaan loppuun saakka. Kirjassa on aika mahtipontiset mafiasysteemit, jotka syövät hieman uskottavuutta.

Kirja kertoo menestyvästä Joonaksesta, joka äitinsä kuoltua saa selville, ettei isä ollutkaan kuollut ennen Joonaksen syntymää, vaan kadonnut. Joonasta isän puuttuminen on aina kalvanut, joten hän alkaa selvittää, mitä isälle on tapahtunut. Myönnettäköön, että hieman puolenvälin jälkeen jo arvasin.

Tapahtumapaikkana on Virrat. Erikoinen paikannimi, jonka taivutusta en ole aiemmin juurikaan miettinyt. Suomen kielestä ja nimistöstä kiinnostuneelle kirjassa esitetty Virtain taivutus oli kyllä kiinnostavaa pureksittavaa muun annin ohella, vaikken virtolainen olekaan. Aivan loogista, vaikka ensin kummeksutti hetken.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti