sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Markus Ahonen: Palava sydän

Rikosylikonstaapeli Markku Isakssonin seikkailut jatkuvat tässä kirjassa. Nyt lukija pääsee tutustumaan paremmin Isakssonin aatoksiin. Aika onneton naistenmies Isaksson kyllä on. Pyörittää monta naista yhtä aikaa, kun ei osaa valita parasta.

Kirjan toinen päähenkilö on reppana nimeltä Ilpo Talvinen. Ilpo on elämän päähänpotkima kouluttamaton rassukka, jolle ei mikään tunnu onnistuvan. Ilpo ottaakin lopulta itse ohjat käsiinsä ja yrittää parantaa elämäänsä. Juuri silloin, kun Ilpo tekee peruuttamattomia asioita, kohtaa hän myös elämänsä naisen.

Kirjan lopussa kaikki ajattelevat kauniita ja lämpimiä ajatuksia Ilposta. Ihan sydämessä läikähtää. Vähän jää kuitenkin lukija huuli pyöreänä miettimään, tuliko Ilpolle mitään seurauksia vapaudenriistosta sun muusta. Ja miksei kerrottu syytä, miksi Ilpo moiseen ryhtyi. Jos antaakseen opetuksen, senkin olisi voinut kirjan lopussa paketoida. Nyt jää arvailun varaan, mitkä olivat Ilpon perimmäiset syyt.

Juoni oli jännittävä ja erilainen, erikoinen. Kekseliäskin.

Oli tämä kuitenkin, puutteistaan huolimatta, ihan luettava. Niin tässä kuin edellisessä osassakin on satunnaisia omistusliitteiden puutoksia, mitkä särähtävät silmään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti