Tim Weaver: Uhri

Huomaan taas, että minua ei nappaa tippaakaan wannabe-yksityisetsivät, jotka selviytyvät paljain käsin ja jaloin kaikista aseistettujen kriminaalien kanssa käydyistä kaksintaisteluista. Entinen toimittaja David Raker alkaa yksityisetsiväksi, kun häntä pyydetään etsimään ensin kadonnutta, sitten kuolleena löytynyttä nuorta miestä.

Raker paljastaa jonkin omituisen ryhmittymän, jonka perimmäinen tarkoitus jäi minulle hämäräksi, vaikka selasin kirjan loppuun päästyäni moneen kertaan uudelleen. Raker ajautuuu vaarallisesta tilanteesta toiseen selviten kuitenkin aina täpärästi hengissä. Tällaiset voittamaton yksityisetsivä -kirjat ovat äärettömän tylsiä. Kirjassa on myös kuolleita, jotka eivät olekaan kuolleita, sekä pimeässä hengittäviä paholaisia. Weaverilla lienee jonkinlainen hajuihin liittyvä fobia, koska hajut ovat hyvin keskeisessä roolissa.

Sanottakoon kirjan puolustukseksi, että lopussa on sentään tarjolla suurehko yllätys, kun selviää, kuka kaiken takana on.