keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kate Morton: Kaukaiset hetket

Mä niin rakastan Mortonin kirjoja. Tässä oli pitkälti yli 700 sivua, ja silti toivoin, ettei se vielä loppuisi.

Kirjan nykypäivä oli 1990-luvulla, menneet tapahtumat 1900-luvun alussa ja sotavuosina. Merkittävin tapahtuma sijoittui vuoteen 1941, ja siihen vaikutti kaikki sitä ennen tapahtunut. Se taas jätti jälkensä kaikkeen sen jälkeen tapahtuvaan.

Kirja kertoo nuoresta kustannustoimittajasta Edithistä, joka sattuman kautta kohtaa linnamaisessa talossa asuvat kolme sisarusta, jotka ovat jo hyvin vanhoja. Edithin äidilläkin on osuutensa tapahtumiin, ja kirjassa käydäänkin läpi nykypäivää ja sotavuosia eri henkilöiden näkökulmista. Ihan lopuksi kerrotaan, mitä todella tapahtui.

Ei siis kummoisen kuuloinen juoni, mutta Mortonin tapa kertoa on ihastuttava. Henkilöiden voi nähdä liikkuvan, tunnelma on lähes käsinkosketeltava.

Suosittelen lämpimästi Mortonin kirjoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti