Stina Jackson: Hopeatie

Hopeatie (Silvervägen) kulkee Pohjois-Ruotsissa harvaan asutun, köyhän syrjäseudun halki. Vähän samanlaisissa maisemissa ollaan kuin Suomen Kainuussa. Kirjassa ovat vahvasti läsnä epäonnisuus, syrjäytyneisyys, osattomuus ja köyhyys. Kirja on kiinnostava, mutta ahdistava kaiken alleen jättävän surun ja osattomuuden takia.

Löytääkö Lennart eli Lelle kadonneen tyttärensä Linan? Miten Meja jaksaa kannatella juoppoa, mielenterveysongelmaista äitiään huonosta ihmissuhteesta toiseen? Miksi kaikki on niin ylettömän ankeaa, vaikka ollaan Ruotsissa eikä Suomessa?

Yksi kirjan ominaispiirre on pahanhajuiset ihmiset. Pyrkiikö kirjailija sillä ilmentämään köyhyyttä vai elämänhallinnan taitojen puuttumista, ken tietää. Lennart vaikuttaa kirjan alussa hyvin syrjäytyneeltä, ei peseydy eikä nuku koskaan, etsii vain tytärtään. Tämä on kuitenkin vain Lellen kesäminä. Talvisin Lennart on kuuliainen peruskoulun opettaja, eli oletettavasti myös hyvin toimeentuleva. Osittain kurjuus on siis päälleliimattua, olosuhteiden aiheuttamaa olotilaa.

Kirja ei ollut paksu, mutta se oli hyvin tiivis lukukokemus.