Mathilda kertoo Hvitträskin kartanon rakentamisesta ja siinä asuneista ihmisistä. Rakennus on todellinen ja olemassa museona tänäkin päivänä, samoin siinä aikoinaan asuivat sen rakennuttaneet todelliset ihmiset. Ollikainen on sukeltanut näiden aikoja sitten kuolleiden, todellisten ihmisten nahkoihin ja luonut värikkään elämän, jota he ehkä elivät aikoinaan Hvitträskissä.
Alun alkaen arkkitehti Eliel Saarinen otti vaimokseen kauniin Mathildan, jolle hän esitteli Kirkkonummella sijaitsevan kauniin paikan, jonne aikoi suunnitella ja rakennuttaa huvilan yhdessä kollegoidensa Hermann Geselliuksen ja Armas Lindgrenin kanssa.
Nuorikko sai kuitenkin pian keskenmenon ja masentui siitä. Avioliitto kariutui, ja molemmat puolisot löysivät uuden rakkauden. Mathilda rakastui Hermann Geselliukseen, ja Eliel viehättyi Hermannin siskosta Lojasta. Loja oli taiteilija, kuten Hermann ja Elielkin. Molemmat pariskunnat muuttivat asumaan Hvitträskiin. Myös Lindgrenit asuivat jonkin aikaa siellä.
Näiden tosiasioiden ympärille Ollikainen on rakentanut kiehtovan mielikuvitusmaailman. Kirjan minäkertojana toimii kaunis Mathilda, jota hänen oma äitinsäkin pitää tyhjäpäänä, jolla ei ole muuta arvoa kuin kauneutensa. Siitä lienee tullutkin Mathildan elämän tragedia, kun lapsiakaan ei siunaantunut. Loja on toimelias ja reipas, ja pystyy lastenhoidon ohessa pyörittämään kartanon taloutta ja kestitsemään vieraslaumoja, joita aikansa erikoisimmassa rakennuksessa riitti.
Kirja hyppelee ajassa eteenpäin: välillä lukujen välillä on vain kuukausia, välillä vuosia. Se keskittyy naisten, etenkin Mathildan, elämän merkkipaaluihin. Aikoinaan Mathildan ja Lojan miehet olivat kuuluisia ja arvostettuja arkkitehtejä, nyt naiset saavat äänensä kuuluville.
Kirja ei ole kovin paksu, ja se olettaa, että kaikki tietävät, keitä nämä aikansa merkkihenkilöt olivat. Ihmisiä ei taustoiteta tai heitä sen kummemmin esitellä. Mathildan elämässä moni asia jää irralliseksi, epämääräisten vihjausten varaan. Kun keksitään, niin miksei samantien keksitä kunnolla. Ehkä kirjan onkin tarkoitus olla yhtä turhamaisen kepeä kuin kaunis Mathilda.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti