Erik Axl Sund: Nukkemestari

Viimeinen äitienpäivälahjakirja luettu.

Nukkemestari on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa (Lasiruumiit) ilmestyi suomeksi jo 2015, ja itse luin sen 2016. Neljä vuotta on pitkä aika sarjan osien välillä. En muista enää, olenko kuullut kirjassa esiintyvistä poliiseista aiemmin. Selasin blogistani, mitä olen kirjoittanut Sundin aiemmista kirjoista. Muistiinpanoni ovat vanhoja ja hyvin lyhyitä. Kaikissa kirjoissa tuntuu teemoina olevan lasten hyväksikäyttö ja raakuus. Ehkä kirjailijakaksikko, joka käyttää taiteilijanimeä Erik Axl Sund, kyllästyi itsekin itseään toistaviin kirjoihinsa ja niiden vastenmielisiin kertomuksiin, ja siitä johtuu pitkä tauko.

Nukkemestari poikkeaa muistaakseni aiemmista Sundin teoksista. Nukkemestarissakin on lasten hyväksikäyttöä, mutta sillä mässäillään vähemmän ja raakuuksiakaan ei juuri ole. Pääroolissa on rikosteknikko Kevin Jonsson, jonka oman elämän vaiheet ovat lähes yhtä tärkeässä roolissa kuin hyväksikäytetyt nuoret. Siitä huolimatta Kevin jää ohueksi ja etäiseksi.

Kirjan aikajana pätkii ja hyppelehtii, ja aluksi on vaikea saada kiinni tapahtumien järjestyksestä. Vähitellen kuva alkaa muodostua. Kirja tuntuu väkisin venytetyltä, ja sen lukeminen on välillä tahmeaa, kun ei mikään tunnu etenevän. Sund ei osaa myöskään lopettaa, vaan kirjan loppukin venyy ja venyy. Aina tulee vielä uusi luku, kun voisi jo luopua.

Nukkemestarista jäi vähän mitäänsanomaton olo.

Harriet Tyce: Veriappelsiini

Tätä kirjaa on kovasti kehuttu, ja odotukseni olivatkin korkealla sen suhteen. Kun kirjasta oli lukematta enää muutama sivu, alkoi melkein naurattaa, että tässäkö tämä oli: ajoittain itseään toistavaa kuvausta asianajajasta, jolla on alkoholiongelma ja joka pettää miestään. Odotin monitasoisempaa kertomusta, jossa tapahtumat leikkaisivat toisiinsa ja toisivat lisää käänteitä. No, onneksi loppuhuipennus tuli. Tosin sekin jäi vähän laimeaksi.

Alison on kirjan minäkertoja, josta ei ole helppo pitää. Alison arvioi itsekin kriittisesti itseään äitinä ja vaimona. Silti lukija miettii, miten osuvia hänen arvionsa ovat. Ihminen on kuitenkin taipuvainen yleensä arvioimaan hyvät puolensa yläkanttiin ja huonot puolensa alakanttiin. Alisonin elämän tärkeät ihmiset tuntuvat olevan kaksinaamaisia ja oman etunsa tavoittelijoita. Alison itse ei oikein saa otetta elämästään. Kirjassa on ainesta psykologiseksi trilleriksi, mutta se ei ihan yllä perille asti.

Minäkertoja on vaativa kerronnan laji, joka jättää paljon asioita kertojan ulottumattomiin. Lukiessa mietin parikin kertaa, että kirja voisi olla mielenkiintoisempi ja vetävämpi ilman minäkertojaa.

Liina Putkonen: Palava poika

Sain ensimmäisen äitienpäivälahjaksi saamistani kirjoista luettua. Onneksi sain kasan kirjoja, sillä kirjaston varaukseni seikkailevat jossakin, ja saan ne vasta ensi viikolla. Aloitin lukemisen Palavasta pojasta, sillä odotukset olivat korkealla Jäätyneen tytön jälkeen.

Rikospoliisi Linda Fors on vähitellen sopeutunut työyhteisöönsä ja alkanut jopa pitää työkavereistaan, joistakin jopa liiankin kanssa. Avioliitto Pauluksen kanssa on vellovilla vesillä Pauluksen henkilökohtaisen ongelman takia. Kirjassa perhe on kuitenkin yhdessä lomareissulla maalla viehättävässä ympäristössä. Lindan paras ystävä Susannakin lomailee lähistöllä, ja yhdessä naiset joutuvatkin setvimään ikäviä tapahtumia Susannan lähipiirissä.

Kirjan tapahtumaketju on mielenkiintoinen ja vähän tavallisesta poikkeava. Hyvinvointikeskuksen kulissien takana tapahtuu kaikenlaista erikoista. Ennen kuin tapahtumat selviävät, ehtii käydä huonosti toisenkin kerran. Jännitystä riittää aina loppuun saakka.

Putkosesta on nopeasti tullut varteenotettava dekkaristi. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja heissä on riittävästi ulottuvuutta. Heidän seurassaan viihtyisi pitempäänkin. Pidän myös siitä, että selviteltävien rikosten ohessa seurataan keskeisten henkilöiden perhe-elämää ja suhteita.

Ann Cleeves: Mykkä vesi

Jimmy Perez jatkaa Shetlannin poliisin palveluksessa kihlattunsa menettämisen jälkeen. Perez tekee osa-aikaista työtä, mutta joutuu taas tarttumaan kunnolla toimeen, kun väkeä alkaa kuolla. Paikalle saapuu uusi komisario, ja lievää sutinaa on jopa havaittavissa.

Juonen kulku on taas monimutkainen ja joka suuntaan haarautuva. Syyllistä voi arvailla, ja selviäähän se sitten viimeisessä luvussa. Mietteliäs Perez onnistuu selvittämään rikoksen, vaikka tuntuukin kokeneen nyt muiden silmissä arvonalennuksen. Aiemmin Perezin harkitsevaisuutta ja monimutkaisten ajatuksenkulkujen taitamista arvostettiin, nyt niitä pidetään heikkoutena ja kykenemättömyytenä suoraviivaiseen ajatteluun.

Kunhan saan seuraavan Jimmy Perez -kirjan kirjastosta käsiini, olen lukenut kaikki tähänastiset sarjan kirjat. Sitten joudunkin odottelemaan seuraavaa pitkään. Harmi, sillä tämä on ollut kiinnostava sarja. Ehkä tartun johonkin muuhun Cleevesin sarjaan seuraavaksi. Hänellä niitä tuntuu riittävän.

Elly Griffiths: Aavekentät

Olisin toivonut tämän kirjan kestävän paljon kauemmin. Kuten muutkin Ruth Galloway -tarinat, tämä loppui aivan liian nopeasti. Norfolkin suomarskissa on sellaista imua, että sen parissa viipyisi mielellään pidempäänkin.

Arkeologi Ruth kaivelee taas kotikonnuillaan ja joutuu selvittelemään yllättäen löytyneen vainajan taustoja. Yhteistyö rikoskomisario Harry Nelsonin kanssa sujuu, vaikka kumpikin tuntee olonsa välillä vaivautuneeksi tunteidensa takia. Muutkin tutuiksi tulleet henkilöt ovat mukana tälläkin kertaa. Tässä kirjassa lukija on varpaillaan ja lähes hengittämättä, koska keskeisten henkilöiden välillä tapahtuu kiinnostavia asioita.

Löydetyn vainajan kuoleman selvittely ei olekaan ihan yksinkertainen juttu, koska juonenkäänteitä tulee yhä lisää ja lisää kertomuksen edetessä. Lopussa kaikki kuitenkin selviää.

Kirjasta on vaikea sanoa mitään paljastamatta liikaa. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa osaa Ruth Galloway -sarjasta. Ruth on älyttömän sympaattinen ja hänellä on ihanan arkiset murheet ulkonäöstään.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 38: kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu.

Ann Cleeves: Sininen sarastus

Shetlantilaiskomisario Jimmy Perez palaa kotisaarelleen Fair Islelle kihlattunsa Franin kanssa esitelläkseen tämän perheelleen. Saarella majailee myös joukko lintubongareita, joiden keskuudessa tapahtuu murha jos toinenkin.

Jimmy yrittää selvittää tapahtumia ja tuntee olonsa hankalaksi, koska on kotisaarellaan ja tuntee kaikki sen asukkaat. Normaalioloissa paikalle hälytettäisiinkin heti muita poliiseja, mutta hankalien sääolosuhteiden takia meren yli ei pääse veneellä eikä lentämällä, ennen kuin tuuli laantuu.

Jimmyn äiti suunnittelee Franin kanssa tulevia häitä. Jimmyn ja Franin suhde rasittaa lukijaa, koska kumpikaan ei saa sanottua toiselle, mitä toivoo tai ajattelee. Molemmilla on kova vauvakuume, mutta siitäkään ei puhuta, koska pelätään, mitä toinen ajattelee. Moinen pidättyväisyys tuntuu varsin tuskastuttavalta.

Osasin odottaa yllättävää ja ikävää loppuratkaisua, koska takakannesta osui vahingossa silmiini sana järkyttävä. Juuri sen takia en yleensä luekaan takakansitekstejä, ennen kuin olen lukenut kirjan. Onneksi Shetlandinsaari-sarja jatkuu tämänkin jälkeen.