Roope Lipasti & Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö. Suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille

Tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän kaupanpäällinen. Pitihän kirjakauppaan mennä törsäämään ne nimelliset 15 euroa, että sai tämän opuksen. Muutoin en periaatteesta nykyään osta kirjoja, koska luen ne vain kerran, ja meillä on loistava, monipuolinen kirjastolaitos palveluksessamme. Toki minulla on kirjoja hyllyt väärällään, eli aina en ole ollut yhtä tiedostava. En myöskään pysty vastustamaan ilmaisia kirjoja.

Kuten olen kyllästymiseen asti todennut: Lipasti olisi kelpo kirjailija, kunhan hän löytäisi oman tyylinsä. Suomalaisuudesta kertovassa kirjassa päähenkilö muistuttaa taas kovasti Mielensäpahoittajaa. Valitettavasti Kyrö ehti luoda suomalaisjörrikän arkkityypin, Mielensäpahoittajan, ja kaikki sen jälkeen tuleva vaikuttaa jäljittelyltä. Koska Kyrö lienee valitettavasti kyllästynyt Mielensäpahoittajaan, eikä uusia opuksia tunnu enää tulevan, sallittakoon jäljittely. Se on kyllä myönnettävä, että Lipastikin osaa kirjoittaa varsin hauskasti suomalaisten omituisista tavoista ja synkästä luonteenlaadusta.

Joka luvun alussa on katkelma teoksesta Suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille. En tiedä, miten muut aloittavat uuden kirjan lukemisen. Itse katson kannesta kirjan nimen (Elovena-tyttö) ja hyppään sitten ensimmäiselle varsinaiselle tekstisivulle. Näin ollen minulta jäi huomaamatta alkulehdellä ollut kirjan nimi (Elovena-tyttö. Suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille). Kun minulle lopulta valkeni (vasta tänä aamuna, luin kirjan eilen), että mitään kirjassa lainattua Suomalaisuuden käsikirjaa ulkomaalaisille eli SKU:ta ei ole olemassakaan, tai että se onkin juuri tämä sama kirja, olin aika hölmistynyt. Olen vissiin huono lukija, kun en ensin tahko kaikkia alkulehtiä huolella. Karoliina Korhosen rooli jäi aika pieneksi, muutama tikku-ukko kirjan sivuilla. Jotenkin kuvittelin SKU:n olleen Korhosen kirja, jota tässä käytettiin taustateoksena tai jotain. En minä tiedä enää edes, mitä kuvittelin.

Kirja oli kaikkinensa vähän hätäisesti kyhätyn oloinen. Kirjassa on jatkuva juoni maahanmuuttaja Jussufista, jonka suuren kusetuksen paljastumisesta olisi helposti saanut kirjaan mehukkaan lopetuksen. Mielestäni se kuitattiin aivan liian vähällä huomiolla. Päähenkilö kulkee pääasiassa nimettömänä, mutta nimi mainitaan kerran. Koska kirjassa on ulkomaalainen, lähdetään automatkalle halki Suomen ja päädytään saunomaan. Kuluneehko juonikaava.

Vaikka juoni paikoin ontuu ja on kulunut, on kirja kuitenkin hauskaa luettavaa. Lipastilla on lahjoja. Erityisesti tykkään hänen Teini talossa -blogistaan Kotivinkki-lehdessä (http://www.kotivinkki.fi/blogit/teini-talossa). Voisin tosin itsekin kirjoittaa samanlaista, jos teinini eivät uhkaisi väkivaltaisella kuolemalla, jos mainitsen heidät ikinä missään sanallakaan, tai tervehdin julkisella paikalla. Joskus säälin Lipastin teinejä. Toisaalta säälin Lipastia: hänen on mietittävä, miten jatkaa, kun teinit kasvavat aikuisiksi. Varoitan Lipastia jo etukäteen; ei kannata jatkaa kirjoittamalla kolumneja elämästä vaimon tossun alla. Sen roolin on jo varannut Kai Lehtinen, joka tekee sen erinomaisesti Kodin kuvalehti -lehdessä (http://www.kodinkuvalehti.fi/kirjoittaja/teksti_kai_lehtinen).