Kirjan alku oli aika puuduttava ja läppä kulahtanutta. Vähitellen tuli yllättäviäkin käänteitä ja loppua kohti vähän jännitystäkin. Kertojina toimivat vuoroin päähenkilö Hannu, joka tahtoisi niin kovasti päästä Linnan juhliin ja jonka elämä menee muuten aika alamäkeä, ja vuoroin Hannun vaimo Marja. Usein tällainen samojen tapahtumien kertominen eri henkilön näkökulmasta tuo kirjaan jännitettä ja kantaa juonta kivasti. Tässä kirjassa ei.
Hannu tuntuu olevan erityisen yksinkertainen tyyppi, joka ei itse ihan tiedosta sitä. Samantyyppinen päähenkilö oli Graeme Simsionin kirjassa Vaimotesti. Siinä lukija tosin heti hoksasi, että päähenkilöllä on asperger ja se oli olennainen osa kirjan juonta. Lipastin Hannu on ihan vaan tomppeli. Niin tyhmä, ettei se jaksa edes naurattaa.
Lukujen välissä on "lääkärinlausuntoja" sun muita virallisia papereita, jotka kertovat jonkun nimeltä mainitsemattoman henkilön elämänvaiheista. Vähitellen käy ilmi, kenestä ne kertovat. Niiden funktio jää vähän epäselväksi.
Jotain positiivista: Lipastin kirjat ovat nopealukuisia. Teksti on sujuvaa ja kirjan lukee päivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti