Tartuin tähän kirjaan tyttärien suosituksesta. Toinen heistä oli juuri lukenut tämän ja tarjosi sitä minullekin luettavaksi. En ole aiemmin lukenut yhtään de la Motten kirjoja, joten en tiennyt, mitä odottaa. Kansi ainakin on kovin tylsä ja mielenkiinnoton.
Keräilijähän osoittautui ällistyttävän hyväksi kirjaksi. Rikostarkastaja Leo Asker yllättää ensimmäiseksi, koska Leo onkin lyhenne Leonoresta. Kadonneiden nuorten etsintä ei mene putkeen ja Asker siirretään syrjään, poliisitalon kellariin, missä hän alkaa omin päin tutkia katoamistapauksia.
Askerilla on mielenkiintoinen tausta, ja menneisyydestä nousee esiin myös hänen nuoruudenaikainen paras ystävänsä Martin Hill, nykyään yliopistossa työskentelevä professori. Asker värvää ystävänsä avukseen katoamisia selvittämään. Turhan monta kertaa Hill mainitsi syövänsä verenohennuslääkkeitä, eli oli arvattavissa siihen liittyvä käänne.
Asker tuntuu olevan varsinainen peloton monitaituri, joka pärjää kaikenlaisissa tilanteissa. Tapahtumat etenevät koko ajan hurjaa vauhtia, paikallaan ei jäädä junnaamaan. Käänteitä on paljon, siitä huolimatta juoni pysyy koossa ja lukija menossa mukana. Tätä kirjaa lukiessa ei tarvitse palata takaisinpäin tarkistelemaan, kuka joku henkilö onkaan tai missä milloinkin ollaan.
Kirjan tapahtumat keskittyvät urbaanin löytöretkeilyn, urbexin, ympärille. En ole tällaisesta lajista ennen kuullutkaan, tai ainakaan tuosta nimityksestä. Sattumalta juuri tätä kirjaa lukiessani näin Helsingin Sanomissa artikkelin samasta aiheesta. Laji taitaa olla nosteessa.
Suomentanut Aki Räsänen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti