maanantai 23. heinäkuuta 2018

Jørn Lier Horst: Tulikoe

Komisario William Wistingin Line-tytär on muuttanut kotikaupunkiinsa, edellisessä kirjassa kuolleen miehen taloon. Line on palatessaan viimeisillään raskaana ja odotetusti kirjassa myös synnytetään. Line ystävystyy uudelleen entisen koulukaverinsa Sofien kanssa, jossa olisi ollut ehkä enemmänkin ammennettavaa sisällöksi. 

Ammoin tapahtuneen murhan oikeudenkäynti lähestyy. Wisting ei ole tyytyväinen ja päätyykin tekemään omia tutkimuksiaan. 

Wisting on epämääräisen jahkaileva ja tuntuu tarkkailevan omaakin elämäänsä usein ulkopuolisen silmin, harmitellen monia asioita, mutta kykenemättä muuttamaan niitä. 

Kirja oli aika ennalta arvattava ja se latistaa juonenkäänteitä. Ihan hyvää hellepäivän luettavaa silti. 


perjantai 20. heinäkuuta 2018

Fiona Barton: Leski

Yllättävä kirja kertoo elämästä rikoksesta tuomitun miehen rinnalla. Tapahtumista kerrotaan vuoroin lesken, toimittajan ja poliisin näkökulmista. Kirja poikkeaa kuitenkin nykyään suosituista samoja tapahtumia vatvovista kirjoista omanlaisella kerronnallaan.

Keskeiset henkilöt kuuluvat selvästi kouluttamattomaan työväenluokkaan. Suomalaista jaksaa aina hämmästyttää, miten hyvä asia peruskoulu ja kaikille yhtenäinen koulutus onkaan. Se pistää silmään brittiläistä luokkayhteiskuntaa pohtiessa.

Jean elää tyytyväisenä aviomiehensä Glenin kanssa. Glen ohjailee sujuvasti Jeanin elämää, mutta tämä on vain tyytyväinen siihen, ettei tarvitse omia aivoja vaivata. Jean myös mielellään uskoo, mitä Glen hänelle sepittää, koska siten elämä on yksinkertaisempaa. Ja sillattis.

Kirjan loppuratkaisu oli arvattavissa, mutta se ei vähennä kirjan kiehtovuutta.


torstai 19. heinäkuuta 2018

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Alkuasetelma muistuttaa kovasti aiempaa lukemaani Warea, Synkän metsän siimeksessä. Taas päähenkilönä on nainen, jolla ei kaikki ole kunnossa. Kirja muuttuu kuitenkin nopeasti jännittäväksi ja kiinnostavaksi.

Laura, lempinimeltään Lo, pääsee työnsä puolesta luksusjahdille. Hän ei kuitenkaan pysty nauttimaan risteilystä, mikä johtuu osaksi henkilökohtaisista ongelmista. Kymmenen pientä neekeripoikaa -asetelma ei tässä oikein toimi, koska muiden henkilöiden esittely jää varsin pintapuoliseksi. Lukija ei myöskään voi oikein tietää, mikä on totta ja mikä mielikuvituksen tuotetta, kun ei sitä tiedä päähenkilö itsekään.

Kankeudestaan huolimatta kirja on jännittävä ja sisältää yllättäviä tapahtumia.


tiistai 17. heinäkuuta 2018

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin

Ruotsalaispoliisi Karin Adler kera mainioiden kollegoidensa Robert ja Folke selvittelee rikosta. Tällä kertaa Karin ja Folke joutuvat matkustamaan Orkneyn saarille, missä on löytynyt ajelehtiva vene.

Karin rakastaa merta ja purjehtimista, ja kirjassa hehkutetaankin kunnolla tätä jaloa harrastusta. Karin on raskaana, mutta siitä ei tiedä vielä kukaan hänen työkavereistaan. Niinpä hän ei voi välttyä vaarallisilta tilanteilta.

Kirjassa ollaan sukeltamassa hylkyä vaikeilla vesillä. Yksi tarina kertoo, miten aluksesta tuli hylky. Kaksi muuta kuvaavat eri aikoina siihen liittyvien henkilöiden elämää. Kirjan juoni tuntuu aluksi raskaalta ja tylsähköltä, mutta värikäs henkilöiden kuvailu kantaa pitkälle.





lauantai 14. heinäkuuta 2018

Annika Eronen: Kaivo

Kotimainen esikoiskirjailija, eikä yhtään hassumpi. Rikoskomisario Hannu Savolainen ratkoo rikoksia verkkaiseen tahtiinsa. Henkilöiden rakentamisessa on nähty vaivaa ja he ovatkin kiinnostavia. Kirja etenee leppoisan hyväntahtoisesti vielä rikosten selvittyäkin.

Hannu Savolaisen tapaisin kernaasti vielä uudelleen. Savolainen on leski ja kahden aikuisen lapsen isä. On hauskaa yrittää päätellä, kuka teki mitäkin, samoilla tiedoilla kuin Savolainen. Kirja pitää tiukasti otteessaan ja loppua kohti käy suorastaan jännittäväksi.


keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kate Morton: Kaukaiset hetket

Mä niin rakastan Mortonin kirjoja. Tässä oli pitkälti yli 700 sivua, ja silti toivoin, ettei se vielä loppuisi.

Kirjan nykypäivä oli 1990-luvulla, menneet tapahtumat 1900-luvun alussa ja sotavuosina. Merkittävin tapahtuma sijoittui vuoteen 1941, ja siihen vaikutti kaikki sitä ennen tapahtunut. Se taas jätti jälkensä kaikkeen sen jälkeen tapahtuvaan.

Kirja kertoo nuoresta kustannustoimittajasta Edithistä, joka sattuman kautta kohtaa linnamaisessa talossa asuvat kolme sisarusta, jotka ovat jo hyvin vanhoja. Edithin äidilläkin on osuutensa tapahtumiin, ja kirjassa käydäänkin läpi nykypäivää ja sotavuosia eri henkilöiden näkökulmista. Ihan lopuksi kerrotaan, mitä todella tapahtui.

Ei siis kummoisen kuuloinen juoni, mutta Mortonin tapa kertoa on ihastuttava. Henkilöiden voi nähdä liikkuvan, tunnelma on lähes käsinkosketeltava.

Suosittelen lämpimästi Mortonin kirjoja.



maanantai 9. heinäkuuta 2018

Filip Alexanderson: Tulikaste

Nyt kävi sillai, että mulla on ollut Alexandersonin Esikoinen kahdesti lainassa. Olen lainannut sen, kun sitä on jossain ensin kehuttu. Lukeminen on aina tyssännyt siihen, että kirjassa on vahvasti mukana fantasiaa, josta en tyylilajina pidä. Nyt olin sitten lainannut Alexandersonin toisen kirjan, Tulikasteen, muistamatta lainkaan tätä fantasia-aspektia. Huomasin, että Tulikaste on varattu seuraavalle lukijalle, joten laitoin sen suoraan palautettavien pinoon. Selasin kuitenkin sitä vähän uteliaisuuttani, ja jäin koukkuun! Päätin kokeilla, saisinko kirjan luettua kokonaan. Todellakin sain.

Alexanderson on todella taitava kirjoittaja. Niin taitava, ettei oikeastaan haittaa lainkaan, ettei kirjassa kuole kukaan päähenkilöistä ja he ovat Erityisiä. Yleensä kaikenlainen isolla kirjoitettu Omituisuus nostaa minulla karvat pystyyn. Tulikasteen luin kuitenkin ahmimalla. Ei haitannut lainkaan, etten ollut lukenut aiempaa kirjaa, koska tapahtumia taustoitettiin riittävästi.

Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, toinen alkaa 1800-luvun puolivälistä edeten nykypäivään, jossa toinen tarina on koko ajan. Tähän liittyy monia hämmentäviä seikkoja.

Täytyy varmaan lainata se Esikoinenkin kerran vielä.


lauantai 7. heinäkuuta 2018

J. S. Monroe: Löydä minut

Rasittavan tylsää jaarittelua jumalattoman paksussa kirjassa. Neljäsataa sivua on aivan liikaa.

Kirjan alkuosassa poika kaipaa tyttöystäväänsä, joka on tehnyt itsemurhan ja kadonnut. Poika ei usko tytön kuolleen, joten hän näkee harhoja ja kuvittelee kaikenlaista. Välipaloina on pätkiä tytön päiväkirjasta. Aivan älyttömän tylsää luettavaa, eikä tapahdu oikein mitään.

Puolenvälin tienoilla alkaa toinen osa ja kaikki kiepsahtaa (arvattavasti) toisin päin. Loppu onkin selvää pässinlihaa, ja sitten vaan odotellaan, että kirja loppuu. Ihan viimeisiin lukuihin on saatu vähän jännitystäkin tiivistymään.

Ärsyttävintä kirjassa oli päähenkilön kutsumanimi Jar (oikeasti Jarleth). Niinpä kirjassa sanotaan Jarin, Jarilla, Jarille, Jarilta jne. ja suomalainen tietysti ajattelee aina siinä kohdassa nimen olevan Jari. Ja se olisi helkutin pöllö nimi englantilaisessa kirjassa. Toinen ärsyttävä juttu kirjassa on oletus, että lukija on britti, joka tietää kaiken maailman jutut (Oxbridge yms.). No ei tiedä ja piti googlettaa. Kaikkea en edes viitsinyt.

Kirja oli siis tylsä pettymys.


torstai 5. heinäkuuta 2018

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Kirjassa on ahdistava tunnelma. Alun asetelma on vähän niin kuin Kymmenessä pienessä neekeripojassa, jonka myös henkilöt itse havaitsevat. Kaikki eivät kuitenkaan kuole.

Kirjan minäkertojalla ei kaikki ole kohdallaan, tosin siihen ei juuri kiinnitetä huomiota. Minäkertoja itse kyllä huomaa, ettei ole kaikin osin ihan normaali. Ahdistuneen, pälyilevän, änkyttävän minäkertojan kautta kirja muuttuu astetta ahdistavammaksi.

Kirja on pakko lukea nopeasti, jotta näkee, miten käy, kun tapahtumat alkavat eskaloitua. Jotenkin huippukohdat jäävät kuitenkin vähän laimeiksi.


tiistai 3. heinäkuuta 2018

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär

Tämän ja kahden aiemman kirjan lukemisjärjestystä sanelevat kirjaston varaukset. Joku muukin haluaa nämä kirjat, joten ne on luettava pois alta. Muutoin en ehkä olisi vielä tarttunutkaan Sherlock Holmesin tyttäreen, koska pelkäsin sen olevan pitkäveteinen. Vastoin odotuksiani kirja oli sangen kiehtova.

Kirjassa ollaan 1900-luvun alussa ja liikutaan hevosten vetämillä vaunuilla. Mennyt aika tuo tiettyä eksotiikkaa, kun esimerkiksi dna-tutkimusta ei ole käytettävissä. Päähenkilöinä ovat jo manan majoille menneen itse Sherlock Holmesin uskollinen apuri tohtori Watson ja hänen poikansa John, joka niin ikään on lääkäri. He tapaavat ällistyttävän terävän nuoren kauniin leskirouvan nimeltä Joanna, ja selvittävät yhdessä kinkkisen rikoksen.

Kirjassa käytetään vanhahtavaa kieltä, mikä tekee siitä aidon tuntuisen Sherlock Holmesin ystäville. Kirja kulkee muutoin samantapaista latua kuin aidot Holmesitkin, mutta Joannan mukaan tulo tuo tiettyä jännitettä peliin. Etenkin nuorempi Watson on erittäin ihastunut nuoreen leskirouvaan. Kirjassa paljastetaan myös Joannan tausta.

Heti alkumetreillä tuli mieleen, että kirja toimisi hyvin elokuvana tai tv-sarjana. Se johdatti miettimään, miksi pidän kirjoista enemmän kuin tv-sarjoista. Minullahan ei nykyään ole tv:tä. Kirjassa on selkeä alku ja loppu. Jos kirja on hyvä, sille toivoo jatkoa, jota tulee ehkä aikaisintaan puolen vuoden, mutta yhtä hyvin useammankin vuoden päästä. Siihen asti pitää malttaa odotella ja lukea muita kirjoja. Tv-sarjoissa on yleensä 24 osaa, ja ne on tietysti katsottava kaikki, jotta pysyy mukana taustatarinan ihmissuhdekuvioiden juonenkäänteissä. Katsomisesta tulee helposti pakkopullaa ja alun innostus vesittyy sarjan pitkittyessä. Tämän takia en saa aloitettua Netflixistäkään sarjojen katselua. Yksi jakso menisi, 24 ei.

Lukekaa kuitenkin tämä kirja! Sopii myös nuorille, koska sisältö on hyvin "siistiä" ja perustuu pitkälti nokkeluuden kuvailuun.


sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja

Jos oli Mielikuvituspoikaystävä hauska, niin kyllä tätäkin lukiessa saa nauraa vedet silmissä. Aikuisten pieru-pissa-kakka-panohuumoria tulvii tämäkin kirja. Toivottavasti kirjoittaja pysyy sinkkuna ja jatkaa kirjoittamista. Toisaalta parisuhteestakin varmaan riittäisi samalla tyylillä kerrottavaa.

Kannattaa lukea. Ehdottomasti.


Nele Neuhaus: Susihukka

Kammottava kertomus saksalaisesta valtaapitävien pedofiiliringistä. Kirjassa kulkee monta tarinaa, jotka tietysti lopulta kietoutuvat yhteen. Henkilöitä on tuhottomasti, ja kaikki tuntuvat olleen naimisissa tai ainakin suhteissa toistensa kanssa joskus.

Kirja on tiiliskiven paksuinen, mutta nopeasti luettava sujuvuutensa takia. Poliisit ovat tuttuja Neuhausin aiemmista kirjoista. Heidän keskinäiset suhteensa vaan eivät meinaa aueta juuri siksi, että kaikki tuntevat toisensa liian hyvin. On vaikea päästä mukaan kuvioihin.

Saksalainen jäykkyys häiritsee myös vähän, teitittely yms. muodollisuus.

Hyvin kirjoitettu kirja kuitenkin.


keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Rake Tähtinen: Kylmä käsi

Rikoskomisario Petri Petäjämäen seikkailut jatkuvat. Petäjämäen yksityiselämässä tapahtuu dramaattisia asioita, ja päähuomio onkin melkeinpä niissä. Kirjan rikostarina jää sivuseikaksi, eikä ole edes järin kiinnostava. Paljon kiinnostavampaa on seurata Petäjämäen kriisiä ja Laatikaisen naisseikkailua. Sivutuotteena rikoskin selviää.



maanantai 25. kesäkuuta 2018

Rake Tähtinen: Tapettu illuusio

Komisario Petri Petäjämäki jatkaa jahkailevaa elämäänsä Uudessakaupungissa. Naisasiat alkavat olla kunnossa, kiitos pontevan Anne-Marin.

Kirja soljuu mukavasti eteenpäin. Turkkilaisen ravintoloitsijan vainoajan etsiskely katkeaa, kun tapahtuu murha. Vai liittyvätkö tapahtumat toisiinsa?

Kirjan nimi on aika kaukaa haettu.



sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

J. P. Delaney: Edellinen asukas

Taas samantyyppinen kirja kuin Kiltti tyttö. Tämä lajityyppi, jossa eri henkilöt vuoroin kertovat samoista tai samankaltaisista tapahtumista, alkaa olla nähty.

Tässä kirjassa kiinnostusta herättää pakkomielteinen arkkitehti omituisine taloineen. Muut henkilöt ovat tylsänpuoleisia.

Nopeasti luettu, mutta ei kovin kaksinen kirja.


lauantai 23. kesäkuuta 2018

Lina Bengtsdotter: Annabelle

Lina Bengtsdotter on uusi, raikas kirjailija. Kirjassa huippuetevä naispoliisi Charlie Lager palaa kotikonnuilleen tutkimaan kadonneen tytön arvoitusta. Menneisyydestä nousee kaikenlaista kummaa. Ruotsalainen pikkukylä muistuttaa heikkoine sosiaaliturvineen englantilaista syrjäytyvää teollisuusaluetta. Tapahtumissakin on jotain samaa englantilaisen tunnetun tapauksen kanssa.

Kirjassa kerrotaan henkilöistä sopivasti, jotta heihin tutustuu ja heistä tulee kiinnostavia. Kirjan loppuessa olisin halunnut jäädä vielä katsomaan, mitä sitten tapahtuu. Loppu ei jäänyt auki, mutta henkilöistä ei raaskisi luopua. Charlie on ihanan rento ja inhimillinen.

Kirja piti ahmia lähes yhdellä istumalla, jotta näkisi, mitä Annabellelle tapahtui ja mitä Charlien elämässä tapahtuu.


perjantai 22. kesäkuuta 2018

Pernilla Ericson: Löydän sinut

Kirjan nimi on aika harhaanjohtava. Kirjassa ei edes ole minäkertojaa, joka etsisi jotakuta. Enemmänkin kirjassa piilotellaan henkilöä.

Kirjan alku junnaa tylsästi slaavilaisen rikollispomon ympärillä. Äärettömän tylsää ja kulunutta väkivallalla mässäilyä. Jotenkin en päässyt itse kirjan imuun lainkaan, vaan meni ennemminkin väkisinlukemiseksi.

Kirja on toinen osa Erla-ryhmä-sarjaa. Erla on salainen poliisin tapaan toimiva ryhmä, jonka jäsenet ovat tietenkin huipputaitavia kukin sarallaan. Yksi on poliisi, yksi dataaja, yksi järjestelijä (mikä se sitten lieneekään) ja yksi eläkkeellä oleva, pyörätuoliin sidottu rikosoikeuden professori. Kirjan ongelma onkin sen monta päähenkilöä, jotka ovat lähes yhtä tärkeitä.

Erityisen ärsyttävä tyyppi on Rickard, jonka silmät tuikkivat lämpöisesti joka toisella sivulla. Myös Rickardin ääni on lämmin. Kirjassa myös hymyillään paljon lämpimästi. Sangen lämmintä sakkia kaiken verenvuodatuksen ja aseiden räiskinnän lomassa. Niin ikään vihreät ja harmaat silmät, ja niissä tuikkiva ilo ja niillä luodut lämpimät katseet saavat lukuisia mainintoja. Argh.

Kirjan loppukin oli kulunut. Muistelen jonkun muunkin uudehkon kirjan loppuneen samaan tapaan. Puskista tulee yllättäjä, joka putsaa pöydän.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Kirja kertoo kahdesta pariskunnasta, joista kummallakin on yksi poika. Pariskuntien elämä ei näennäisesti liity toisiinsa mitenkään. Olin vähän ihmeissäni, kun jo kirjan puolivälissä selvisi, mitä kenenkään ei pitänyt tietää. Sen jälkeen asiaa vatvottiin ympäri ämpäri, ja juuri kun olin tuskastua, paljastui aivan uusia asioita. Mielenkiinto säilyi siis loppuun asti. Oikeastaan vasta loppupuolella alkoi tapahtua.

Kyllähän tämä ihan hyvä oli.




Matti Laine: Sivukuja

Sarjakuvapiirtäjä Ari Aallosta kertovan trilogian toinen osa. Sarjakuvapiirtäjä joutuu aina huimiin seikkailuihin, joissa nyrkit heiluvat ja laukaukset suihkivat. Naisasiat ovat sekaisin eikä moottoripyöräjengiläisiltäkään vältytä.

Hyvin kirjoitettua jännitystä.


perjantai 15. kesäkuuta 2018

Katarina Wennstam: Hämärän tyttö

Wennstamin kirjat ovat aina yhtä laadukkaita. Naiset jylläävät, pääosassa rikoskomisario Charlotta Lugn, syyttäjä Madeleine Edwards ja asianajaja Shirin Sundin. Kirjassa paneudutaan rikosten ohella kiinnostavasti päähenkilöiden yksityiselämään.

Tässä kirjassa edetään kouluampumisdraaman kautta nuorten tyttöjen hyväksikäyttäjän kiinnisaamiseen. Tapahtumia siis riittää, ennen kuin kaikki on kasassa. Jotain jää silti vähän auki. Loppukaneetti ei kyllä minulle valaissut yhtään, mitä tapahtui.

Erittäin hyvää luettavaa siitä huolimatta.