tiistai 10. marraskuuta 2020

Tuire Malmstedt: Enkelimetsä

Enkelimetsä taitaa olla kolmas kirja Isa Karos -sarjassa. Kirjan alkupuolella vihjaillaan poliisitiimiä kohdanneesta tragediasta. Myöhemminkin mainitaan jonkun Jannen kamala kohtalo. Harmi kyllä, en yhtään muista, mikähän tragedia tiimiä on kohdannut ja miten Jannelle kävi. Harvan kirjan hahmot ovat niin mieleenpainuvia, että tapahtumat muistaa vuoden, parin päästä seuraavan kirjan ilmestyessä. On toki sellaisiakin, mutta Isa Karos ei kuulu heihin. Sen muistan, että omituinen nimi on ärsyttänyt minua. 

Kirjan alkupuolella Isa mainitsee sukunimestään, että tyttärellä on sama nimi. En ajatellut asiaa sen enempää. Seuraavan tytärvihjauksen kohdalla alkoi mieleen palailla pirstaleita Karoksen tyttärestä, joka taisi kuolla. Miten paljon miellyttävämpää lukeminen olisikaan, kun lukija briiffattaisiin menneisiin tapahtumiin muutamalla sanalla. Tai jos menneisyyden tapahtumat eivät ole keskeisiä, kuten tiimiä kohdannut tragedia, sivuutetaan ne mainitsematta. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin vihjailu. 

Sekin sapettaa, että kun mies luulee naisellaan olevan harhoja, hän toimittaa tämän hoitoon. Pari viikkoa myöhemmin selviää, että harhat olivatkin todellisia tapahtumia, ja nainen pääsee kotiin ja elämä jatkuu. Sanallakaan ei sivuta sitä, ottaako naista mahdollisesti pattiin se, että mies hommasi hänet hoitoon suotta. Sitä pidetään normaalina osana arkea. 

Kirjassa kulkee taas Suomen sukukansaan liittyvä sivutarina, joka kytkeytyy löyhästi päätarinaan. Myönnän, etten jaksanut lukea sitä lainkaan. 

Kirjassa tulee huimasti Isa Karoksen elämään liittyviä paljastuksia. Kirjan lopetus on sangen kaunis ja ilahduttava. 




2 kommenttia:

  1. Sama vika täällä: kun näiden Isa Karos -kirjojen lukemisessa on aina vuosi välissä, en meinaa muistaa niitä edellisiä tapahtumia, joihin välillä viitataan. Mutta kummasti eteenpäin lukiessa muistini sitten virkistyy.

    Minuakin oikeastaan väsytti se sukukansaan liittyvä sivutarina, mutta lopulta siinä oli sen verran vaihtelua, että se liittyi tähän tarinaan eri tavalla kuin edellisillä kerroilla.

    VastaaPoista
  2. Sama koskee vähän kaikkia kirjasarjoja: kun ilmestymisväli on vähintään vuosi, ei voi muistaa aiempia tapahtumia. Etenkään, kun sinä aikana tulee luettua aika monta muuta kirjaa.

    VastaaPoista