Käännös sitten. Voidaan puhua ovenkarmista tai ovenpielestä, mutta yleensä ei puhuta ovenpokasta. Eräällä henkilöllä on klahvituoli (aika harvoin näkee äffän lievennettynä rahvaanomaiseksi hv:ksi), toisella klaffisohva. Johdonmukaisuutta, kiitos. Entäpä kun sormenjälkitutkija etsii omistajia sormenjäljille? Hän yrittää mätshätä ne jälkiin. Voi hyvää päivää.
Kirjassa käytettiin myös ilmaisua, jota en ole ennen kuullut: paaninen kauhu. Piti ihan googlettaa. Sanaa paaninen käytetään yleensä vain kauhun yhteydessä, ja se viittaa salaperäiseen luontoon ja metsänhaltija Panin aiheuttamaan kauhuun. Eli kätevämmin voisi käyttää esimerkiksi sanaparia alkukantainen kauhu.
Kirjan sisällöllinen anti jäi ymmärrettävästi kehnon kielen ja käännöksen varjoon. Alussa juoni vaikutti hetken hyvinkin samankaltaiselta kuin Laineen kirjassa Pisto sydämeen. Aika nopeasti tiet kuitenkin erkanivat. Juonenkulku oli kirjan alkuosassa hyvä, loppua kohti se muuttui sangen sekavaksi. Päähenkilön, rikospoliisi Jeppen elämässä tapahtui kuitenkin merkittävää kasvua ihmisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti