Anni Niskanen: Hunajaa ja houkutuksia

Tässäpä uusi tuttavuus, johon tartuin mielenkiinnolla. Valitettavasti kirja ei täyttänyt odotuksia.

Aava palaa muutaman Berliinin vuoden jälkeen koti-Suomeen. Hänen vanha ystävänsä Petteri palkkaa hänet oitis perustamaansa majataloon töihin. Ja sitten Aava on siellä töissä ja Petteri kokkaa. Eipä siinä paljon muuta tapahdu, ennen kuin Petterin kaksosveli Eemil ilmestyy maisemiin. Sitten Aava harrastaa myös joka yö seksiä Eemilin kanssa. 

Tyypit ovat tavattoman tylsiä. Petteri on ihan hengetön reppana, jonka ajatuksia ei avata lainkaan. Vaikka kirjassa dialogiakin on, aika paljon jätetään ulkopuolisen kertojan harteille. Niinpä juonen kehittely ja juonikaari jäävät hyvin latteiksi. Henkilöiden keskusteluita kuvataan harvakseltaan, useammin vain kerrotaan, mitä he ovat tehneet. 

Luin reilut sata sivua ja totesin, että kiitos, riittää. Puhelinluettelossakin on kiinnostavampia ihmisiä. 

Robert Thorogood: Myrkkyjen kuningatar

Myrkkyjen kuningatar on Thamesjoen murhat -sarjan kolmas osa. Kahdessa aiemmassa osassa, Thamesjoen murhat, osa 1 ja Kuolema kylässä, vanharouva Judith Potts on onnistuneesti ratkaissut murhia kahden ystävättärensä kanssa. 

Tällä kertaa yksi kolmikosta, Suzie, sattuu olemaan paikalla, kun Marlowin pormestari kuolla kupsahtaa. Kuinka ollakaan, kuolema osoittautuu murhaksi. Paikallisessa poliisissa rikoskomisarioksi edennyt Tanika Malik ei jaksa vastustella rouvakolmikon pyrkimyksiä sekaantua joka asiaan, vaan hän palkkaa Suzien, Becksin ja Judithin poliisin virallisiksi avustajiksi. 

Toimekkaat rouvat kuulustelevat asianosaisia kuulustelemasta päästyään, ja onnistuvatkin vähitellen pääsemään murhaajan jäljille. Samaan aikaan kirkkoherran vaimo Becks tuskailee, miten hankala heille muuttanut anoppi on. 

Oikein viihdyttävä kirja kaikkine käänteineen. Rouvat ovat varsin häikäilemättömiä puuhissaan.  

Suomentanut Hilkka Pekkanen

Neiti Marplen jäljillä - Agatha Christie

Kirja sisältää 12 eri kirjailijan kirjoittamaa lyhyttä tarinaa, joiden pääosassa on Agatha Christien kirjoista tunnettu, pienessä St. Mary Meadin kylässä asuva neiti Marple. Olen jo nuorena lukenut kaikki Agatha Christien kirjat, joten neiti Marple on minulle entuudestaan tuttu ja odotukset korkealla. Kirjaan valitut kirjailijat ovat tunnettuja dekkaristeja: Naomi Alderman, Leigh Bardugo, Alyssa Cole, Lucy Foley, Elly Griffiths, Natalie Haynes, Jean Kwok, Val McDermid, Karen M. McManus, Dreda Say Mitchell, Kate Mosse ja Ruth Ware.

Luin kaksi ensimmäistä kertomusta ja petyin. Ensimmäisessä, Lucy Foleyn tarinassa neiti Marple kyselee, utelee ja nyysii paikkoja. Oikeasti hän enimmäkseen istui, neuloi ja kuunteli muiden puhetta. 

Toisessa, Val McDermidin tarinassa on paljon henkilöitä, ja murhaajaksi osoittautuva henkilö on hädin tuskin mainittu aiemmin. Tämän jälkeen kyllästyin, koska nämä kertomukset eivät toimi. Liian lyhyissä tarinoissa on hurjan paljon henkilöitä, joita on mahdoton muistaa, kun joka tarinassa marssii esiin uusi henkilökavalkadi. 

Luin vielä kirjan loppupuolelta Karen M. McManusin kirjoittaman tarinan. Se on ihan hyvä, mutta huomasin myös joka tarinassa vaihtuvien minäkertojien tuottavan vaikeuksia pysyä kärryillä. Kirjaa pitäisi ehkä lukea tarina kerrallaan ja pitää välissä aina taukoa. Kirjastokirjan ollessa kyseessä se ei onnistu. 

Kirjan tarkoitus jäi hiukan hämäräksi. Miksi käyttää Christien luomaa hahmoa ja yrittää herättää se henkiin, kun se ei kuitenkaan onnistu? Kirjaan valitut kirjailijat ovat luoneet itselleen nimeä ja voisivat myydä omalla nimelläänkin. Ylipäätään kaikki tällaiset dekkaristien kokoomateokset, joita olen viime aikoina lukenut, ovat olleet aika huonoja. Kunnollinen jännitystarina vaatii tilaa, ja toimii harvoin puristettuna niukkaan sivumäärään. 

Suomentanut Saara Pääkkönen

Emelie Schepp: Kuolema heinäkuussa

Vihdoinkin Scheppiltä muuta kuin Jana Berzelius -sarjaa. Rikostutkija Maia Bohm on niin paljon maanläheisempi kuin kivikova Jana. Toivottavasti Maia saa oman sarjan. 

Maia saapuu uuteen työpaikkaansa Motalan poliisiin ja alkaa ensi töikseen kyseenalaistaa vuoden takaisen katoamisjutun tutkintaa. Tutkinnassa on ollut tietyltä osin haparointia, mikä saa heti epäilykset syyllisestä heräämään. No niin yksioikoiseen ratkaisuun ei Schepp sentään lankea, vaan matkaan tulee vielä monta mutkaa. 

Kirjan henkilökaarti pysyy kompaktina, ja keskeisistä hahmoista kerrotaan muutakin kuin nimi. Maia ja hänen lähin kollegansa Greg ovat varsin sympaattisia tyyppejä. Maia ei ole ihan tavan tallaaja, vaan ensin eronnut ja sittemmin leskeytynyt samasta miehestä. Maialla on kaksi lasta, joista toisella on vakava sydänvika, minkä takia Maian vapaa-aika kuluu pääosin sairaalassa. 

Kirjan lopun tapahtumat saavat silmäkulmat kosteiksi pariinkin kertaan. 

Suomentanut Hanna Arvonen

Richard Osman: Ratkomme murhia

Torstain murhakerho -sarjan kirjoittajan uuden sarjan aloitus on erittäin kiinnostava. Henkivartijana työskentelevä Amy Wheeler joutuu huikeisiin seikkailuihin ja vetää mukaan myös appiukkonsa Steven, joka on eläkkeellä oleva poliisi. 

Steve viihtyisi mieluiten kotikylässään jutellen kuolleelle vaimolleen Debbielle ja osallistuen viikoittaiseen pubivisaan. Hän ei kuitenkaan voi vastustaa Amyn avunpyyntöä hypätä kuuluisan kirjailijan yksityiskoneeseen ja lentää toiselle puolelle maailmaa. Tämän kolmikon seikkailuja saadaan seurata sarjan tulevissakin osissa, he kun perustavat etsivätoimiston. 

Kirjassa on paljon henkilöitä ja välillä pitää hetki miettiä, kuka tämä heppu taas olikaan. Hauskakin kirja on, hörähtelin lukiessani ääneen Steven sarkastisille mietteille. Kiinnostava porukka, josta varmasti riittää ammennettavaa tuleviinkin kirjoihin. 

Kirjan ulkoasu hämmentää. Teos on ison painotalon, Otavan, kustantama ja silti sivut ovat ällöttävän liukasta ja luirua paperia. Sentään vähän raamattupaperia paksumpaa. Kansissa on terävät kulmat, kuin suoraan 1970-luvulta.

Suomentanut Antti Saarilahti

 

Susanna Alakoski: Pumpulienkeli

Pumpulienkeli kertoo Hildan tarinan. Hilda asui Pohjanmaalla Vaasan tienoilla Suomen sisällissodan aikaan. Samalla, kun Hildan elämä kiertyy auki, käydään läpi Suomen historiaa Sanna-tädin Hildalle kertomien kertomusten ja silloisen ajankuvan kautta. 

Kirja on jumalattoman paksu, koska se on painettu paksulle paperille isolla fontilla. Luvut ovat lyhkäisiä, samoin virkkeet. Teksti on toistavaa ja töksähtelevää. Vähän mietin, jaksanko lukea tätä ollenkaan, koska tarina rakentuu epätavanomaisesti. Mutta jäin kuitenkin koukkuun Sanna-tädin tarinoihin ja jatkoin lukemista. 

Valitettavasti Sanna-tädin tarinat päättyvät, kun syntiinlankeemuksen jälkeen Hilda joutuu jättämään kotinsa ja kaikki tädit, ja lähtemään piiaksi toiseen taloon. Jos Hildan lapsuudessakin ajankuva nousee henkilötarinan edelle, niin Hildan päätettyä lähteä Vaasaan tehtaantytöksi sitä vasta alkaakin olla. On tehtaan perustamiset ja päiväkirjamerkinnät merkkihenkilöiden tapaamisista. 

Enemmän kiinnostaisi yksittäisen ihmisen ajatukset ja tekemiset kuin historiankirja. Toki historia kuuluu asiaan, mutta tällä tavalla esitettynä, kun se nousee pääasiaksi, se ei saa minua lukemaan. Lukeminen eteni hitaasti töksähtelevän kerronnan ja poukkoilevan juonen takia, joten kesken jäi tämä kirja. 

Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Moa Herngren: Ruotsalainen avioero

Ruotsalainen avioero kertoo Bean ja Niklaksen avioliitosta ja siitä, kuinka se päättyy. Kirja on mielestäni aivan älyttömän kiinnostava enkä olisi toivonut sen loppuvan. 

Niklas on hyvin toimeentuleva lastenlääkäri, Bea työskentelee Punaiselle ristille paljon pienemmällä palkalla. Parilla on teini-ikäiset kaksostytöt. Perheellä on kaunis koti hyvällä paikalla ja näennäisesti kaikki onkin paremmin kuin hyvin. Lomat vietetään Gotlannissa Niklaksen vanhempien luona. Kunnes eräänä päivänä Niklas lähtee kesken riidan eikä enää palaa Bean luo.  

Bea on järkyttynyt ja pöyristynyt, eikä ymmärrä, mikä Niklakselle tuli. Bean ajatukset ja käyttäytyminen saivat minut miettimään omaa rooliani jo vuosikymmeniä sitten päättyneessä avioliitossani. En ainakaan muista ihan tuollainen olleeni. Bean kontrollifriikkiys ja itsekkyys tulivat silti iholle. 

Kirjassa kerrotaan tapahtumat vuoroin kummankin näkökulmasta. Olin kyllä vahvasti Niklaksen puolella. Oli mielenkiintoista seurata, miten kumpikin näki tilanteet ja odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Kirja ei ole trilleri eikä dekkari, vaan ihan tavan romaani. Silti se pitää otteessaan eikä hellitä vielä viimeisellä sivullakaan. 

Ihana pelargoniakansi!

Suomentanut Sirje Niitepõld

Freida McFadden: Työkaveri

Harmittaa, että haaskasin monta iltaa Työkaverin lukemiseen. Juoni on kovin heppoinen ja läpinäkyvä, ja jo kirjan alkupuolelta lähtien saattoi arvata tapahtumien kulun pääpiirteittäin. Toivoin, että jokin yllättävä käänne olisi ilmaantunut, mutta eipä odotustani palkittu. 

Päähenkilö Dawn on vahvasti autismin kirjolla ja se nouseekin hänen näkyvimmäksi piirteekseen. Henkilökaarti on pieni, vaikka toimistossa työskentelee paljon ihmisiä. On siis selvä, että kaikki nimetyt henkilöt ovat merkittäviä juonenkulun kannalta. 

Toimistossa työskentelevä Dawn kirjoittelee sähköposteja kaukana asuvalle ystävälleen Mialle ja kertoo kirjeissään, kuinka pomon suosikki Natalie kiusaa häntä työpaikalla. Kun Dawn katoaa verijälkien saattamana, alkaa avuttoman oloinen poliisitutkinta. 

Juonesta ei oikein enempää voi kertoa paljastamatta liikoja.  

Suomentanut Jussi Tuomas Kivi

Leea Lakka: Kapina pulpetissa - Mitä vuosi takarivissä opetti lukemisesta, kirjoittamisesta ja taitojen eriytymisestä

Väitöskirjatutkija Leea Lakka istuu yhden lukuvuoden ajan yhdeksännen luokan takarivissä seuraamassa, miksi nuorten luku- ja kirjoitustaito yhä heikkenee. Lakalla on kaksi keskikokoista tutkimuskoulua, joista kummassakin hän viettää kaksi päivää viikossa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä peruskoulussa oikein tapahtuu, kun nuoret eivät enää lue eivätkä osaa kunnolla kirjoittaakaan. Tämä kirja on yleistajuinen lyhennelmä tutkimuksesta ja sen tuloksista. Varsinainen väitöskirja löytyy verkosta. 

Lakka onnistuu varsin hyvin pysymään asiassa eli lukemiseen liittyvien tehtävien kuvailussa. Koulussa ja luokissa tapahtuu varmasti paljon muutakin, mutta Lakka ei käy taivastelemaan asiaan liittymättömiä tapahtumia. Mikä parasta, Lakka ei myöskään mollaa yhdenkään opettajan opetustapaa tai -tyyliä.

Näin opettajana ja etenkin äidinkielenopettajana vähän jänskätti, kenen niskoille syy nuorten hiipuvasta lukutaidosta kaadetaan. Koulumaailmassa työskentelevänä itselläni on aika selvä visio lukuhaluttomuuteen johtavista syistä. 

Lakka rinnastaa lukuhaluttomuuden ja heikon lukutaidon heikkoon yleissivistykseen. On mahdotonta tietää, johtuvatko luetun ymmärtämisen vaikeudet siitä, että kyseessä on oppimisvaikeus vai siitä, että tekstissä puhutaan oppilaalle tuntemattomista asioista. Lasten ja nuorten sanavaraston kapeneminen on tosiasia. Se taas johtunee yleistiedon kapenemisesta, minkä näen itse olevan seurausta siitä, että kodeissa ei edes jutella entiseen tapaan lasten kanssa. Saati lueta mitään. 

Tutkimuksen mielestäni tärkein löytö tuo yksinkertaisen ratkaisun lasten ja nuorten heikkenevän lukutaidon ratkaisemiseen: vanhempien on opetettava lapset sietämään epämukavuutta ja patistettava lapset lukemaan. Lukemaan opettaminen on kasvattamista ja rajojen asettamista. Lakka toteaa myös, että kodin rooli on arka aihe, koska kaikissa kodeissa ei ole tarvittavia resursseja. Tämä tekee lukemisesta myös sosiaalipoliittisen kysymyksen. 

Toivottavasti tämä väitöskirja poikii resursseja sinne, missä niitä eniten tarvitaan. 

Kill your darlings: 10 tapaa murhata ystävä

Englanninkielisestä nimestään huolimatta kirja sisältää kymmenen suomenkielisen dekkaristin ystävänpäivään liittyvät kertomukset. 

Alku ei ole kovin lupaava. Ensimmäisessä, Eppu Nuotion kirjoittamassa novellissa ravintolan nimi muuttuu parin sivun jälkeen Kissankielestä Kissankäpäläksi noin vain.

Ari Wahlstenin kertomus on kovin mitäänsanomaton eikä jää mieleen. JP Koskisen esitys on sekava. Tiivistäminen ei selvästikään suju mieheltä. En tosin pitänyt Murhan vuosi -sarjastakaan.

Kari Häkämieheltä en ole ennen lukenut mitään, ja tämä kertomus arvelutti politiikan takia. Kertomus on kuitenkin yllättävän hyvä. Tosin kesken tarinan siirrytään hämmentävästi aivan muihin henkilöihin kuin tarinan alussa, ja lopussa tuntuukin, kuin olisi lukenut kaksi erilaista tarinaa. 

Marja Aarnipuron tietotekniikan velhon monimutkainen tietotekninen operaatio kryptattuine päiväkirjoineen on todellisuudessa salasanalla suojattu Google drive -tiedosto. Tarinassa käytetään siis noita termejä. Muuta siitä ei jäänytkään mieleen. 

Tuomas Lius virittelee kauhua koiratarinallaan, jossa on epäjohdonmukaisuuksia. Jotkin käänteet vähän ihmetyttävät, mikä johtunee tarinan tiivistämisestä määrämittaan. Max Manner tarjoaa tavanomaisen pettämistarina-alun, mutta yllätyksellisen lopun.

Markku Ropposen Soikkumäki-kertomus on lyhyenäkin toimiva. En ole ehtinyt tutustua Kuhala-kirjoihin, mutta tämä lyhyttarina innostaa kyllä tarttumaan nyt toimeen. 

Taina Haahdin tarinassa ollaan vahvasti kirjailijamaailmassa. Juoni on olematon, mutta loppuratkaisu yllättää. Kirja päättyy Tapani Baggen Väinö Mujus -tarinaan sotavuosilta. 

Kirjan tarinat ovat kovin samankaltaisia luultavasti siksi, että niiden tulee liittyä ystävänpäiväteemaan. Pettäminen on vahva yhdistävä tekijä. Tarina, joka poikkeaa pettämisteemasta, erottuu heti myönteisesti muista. Eli Ropposen kertomus. 

Kaiken kaikkiaan kirja on lattea lukukokemus. Ystävänpäivä ei selvästikään ole täällä niin iso juttu, että siitä saisi järkevää kertomusta aikaan. Tarinoiden kirjoittajat ovat kuitenkin pitkän linjan dekkaristeja, eli ei voi olla pelkästään heidän vikansa, että kokonaisuus jää näin vaisuksi. 

Gillian McAllister: Väärässä paikassa väärään aikaan

Kirja lähtee käyntiin vähän vaivalloisesti. Jen näkee poikansa tekevän murhan ja järkyttyy siitä. Seuraavana aamuna, kun Jen herää, onkin edellinen päivä. Taas seuraavana aamuna on päivä miinus kaksi. Sitä rataa jatkuu, mikä vaikuttaa kovin tylsältä. Jen ei oikein itsekään ymmärrä, mistä on kyse. 

Vasta, kun päivät alkavat mennä yhä kauemmas ja edetä välillä harppauksin, Jen oivaltaa, että hän voi ehkä estää tapahtuneen, jos oivaltaa, mistä tapahtumaketju on alun alkaen käynnistynyt. Mitäpä järkeä elämän takaisinpäin kelaamisessa muuten olisi.

Kirja muuttuu kiinnostavaksi vasta siinä vaiheessa, kun salaisuuksia alkaa paljastua. Ja sitten onkin luvassa yllättäviä käänteitä ja elämää mullistavia asioita yhä uudelleen. Enpä olisi arvannut. 

Suomentanut Riina Vuokko