Luin ensimmäisenn kerran kesällä 2011. Nyt uudelleen (syksyllä 2011), tulee varmaan uusia ajatuksia mieleen.
Jo löytyi synninpäästö:
"Henkilö itse ja hänen ympärillään olevat ihmiset eivät usein lainkaan havaitse lieviä tai kohtuullisen vaikeitakaan nykimisoireita. He tietävät, mitkä tekijät laukaisevat niitä, ja toisaalta lievät nykimisoireet ovat niin tavallisia, että niitä ei pidetä 'oireina' tai 'poikkeavuuksina'. Toisinaan ympäristö ei kiinnitä huomiota melko selväänkään nykimiseen. Oireet nähdään vasta kun joku ulkopuolinen, esimerkiksi lääkäri tai psykologi [tai neurologi!] huomaa ne ja kertoo niiden olemassaolosta."
Ehkä masentavin kirja ever. Manaa ikävyyksiä, hankaluuksia, toivottomuutta. Jos asiat ovat huonosti, älä masennu, ne voivat olla huomenna vielä huonommin. Tiukkaa faktaa täynnä kurjuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti