lauantai 11. marraskuuta 2017

Stefan Tegenfalk: Koston vanki

Olen nyt ihan kypsä näihin dekkareihin, joiden kirjoittajat kuvittelevat, ettei lukija lue vuoden aikana mitään muuta, vaan muistaa kaiken edellisessä kirjassa tapahtuneen. Pieni vinkki: jos et osaa tai viitsi briiffata aiempia tapahtumia, älä kirjoita jatkuvajuonisia tarinoita.

Taasen pitäisi siis tietää, kuka kukin on. Katsoin blogistani, mitä olen kirjoittanut edellisestä kirjasta. Hämmästyin päähenkilöiden sukunimistä. Niitä ei taidettu tässä kirjassa mainita kuin kerran. Walter Gröhn ja Jonna de Brugge työskentelevät taas yhdessä, vaikka oikeasti Jonna taitaa kuulua jollekin muulle osastolle. Asiaa koskeva luku oli niin epäselvä, että tavasin sen useampaan kertaan tulematta silti hullua hurskaammaksi.

Kirjassa jahdattiin vissiin samaa tyyppiä kuin viime kirjassakin. Tarina oli pitkä ja puiseva, eikä oikein lähtenyt lentoon. Epilogi oli aika käsittämätön. Jotenkin se liittyi kirjan juonen mielikuvituksellisimpaan keksintöön, mutta miten, jäi aika epäselväksi kuitenkin sekin.

Ei tämä nyt oikein napannut, vaikka urheasti tavasinkin sen loppuun saakka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti